Tänään on hyvä päivä. Aion käydä kaupassa ostamassa paljon kaikkea hyvää ruokaa ja sitten ehkä viettää illan kaverilla. Nukuin pitkään ja en vieläkään ole saanu vaatteita päälleni. Viime yö meni myöhään, juttelin kaverin kanssa tulevaisuuskriiseilyistä ja jostain syystä aamulla oli ihan kiva herätä, vaikka ei edelleenkään tiedä miten tässä pitäisi toimia. Mitä jos mua ei olekaan luotu kulkemaan siinä uraputkessa mihin mun kuuluisi ajautua? Mitä jos mä en sovikaan siihen muottiin johon mut on yritetty kasvattaa? Mitä jos mä olenki jotain aivan muuta mitä oon oppinu ja tottunu ajattelemaan ja tuotan kaikille pettymyksen?
Tavallaan se on hauskaa. Jokin osa mussa pitää sitä hyvin, hyvin huvittavana asiana. Sillai jännittävästi se hymyilyttää ja ilahduttaa. Tuntuu oikealta.
Laitoin ton kuvan fb-kansikuvaksi ja kirjoitin kommenttikenttään näin: Tää on meidän jääkaapin ovessa ja tänään tuli sellainen olo et elämä on taas liian hienoa ja värikästä ympäriinsä pyörimistä kun kaikki on oikeesti tosi täydellistä kaikessa epätäydellisyydessään.
Katselin kuvaa ja muistin sen hetken silloin kun nukuin keskustassa, sen kuinka yhteneväinen maailma on. Kaikki sanoo et ajattelen liikaa. Sanon niin iteki itselleni. :D Elämä on kaikista helpointa kun ei ajattele, kulkee vaan. Mad to live. Hassusti tiesin kans ensimmäiset kaks jotka tosta facessa menee tykkää ja niinhän se meni. :') Jostain syystä ne ymmärtää mua tällaisissa riemua herättävissä maailmanvalloitusajatuksissa.
Elämän upeus on jossain sillä välillä, kun kiihkeän riemun tuottama elämänilo kohtaa mahdollisuudet maailmankaikkeudessa. Jos on ikinä kokenu sen pakahduttavan ilon, jolle mikään määrä naurua ei tee oikeutta vaan olisi helpompi itkeä ilosta vaikka sekään ei ole hyvä ja ainoa vaihtoehto on yksinkertaisesti hiljentyä silmät säteillen, tietää ehkä mistä puhun. Sillä ei ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa, ihminen voi olla onnettomampi kuin koskaan ja silti nähdä sen uskomattoman kauneuden, joka ei liity mihinkään tiettyyn. Se vain on. Se on kaikkialla. Siinä tyhjässä pimeässä huoneessa jossa istut. Keskellä väkijoukkoa auringon säteiden kimaltaessa. Kun ymmärrät elämän mielettömyyden ja hulluuden ja sen, miten vähän millään on väliä.
Olet ehkä joskus tavannut jonkun, joka on tuntunut sinulle merkitykselliseltä ja jonka olisit halunnut oppia tuntemaan. Ihminen tapaa mielettömän määtän ihmisiä elämänsä aikana. Jotkut vain ohikiitävän hetken ajan, toisia vuosikymmenet. Enimmäkseen jotain siltä väliltä. Se voi olla katse, kosketus tai sana, mutta aina hetki ei ole molemminpuoleinen. Mikä toi teidät siihen hetkeen, siihen yhteiseen tilanteeseen? Bussissa, kun hän katseli ulos ja sinä huomasit hänet, mutta hän ei huomannut sinua. Kaupassa, kun kassalla maksoit ostoksesi etkä edes kiinnittänyt huomiota palveliko sinua mies vai nainen.
Ihmisten ajatukset ovat jännittäviä. Läsnä oleminen ei aina tarkoita paikalla olemista. Suosikkikysymykseni kuuluu: "Mitä sä ajattelet?"
Yleensä ei mitään ihmeellistä, sarjassamme jätinköhän vessanpöntön kannen ylös ja hitto kun pitäisi soittaa kaverille. Sitten on turhat, aistein koettavat ajatukset alkaen silmän kutiamisesta siihen, että mahtaakohan vähän matkan päässä seisova nainen jutella poikaystävänsä vai kaverinsa kanssa (nämä ajatukset unohtuvat heti kun pitäisi muistaa mitähän juuri ajatteli ja tulee tietoiseksi itsestään). Toisinaan ihmiset ajattelevat jotain korkealentoisia ajatuksia elämästä ja muusta syvällisestä. Usein pohditaan henkilökohtaisista ongelmia, muita ihmisiä ja sellaista mitä ei tahdo tai uskalla jakaa. Monen mielessä on työ- tai kouluasiat ja kaikki se, mitä pitäisi tehdä ja mitä velvollisuuksia muuten on.
Ihmiset ovat jännittäviä. Ikinä ei voi tietää mitä toinen ajattelee, paitsi jos todella tuntee toisen ja osaa siksi päätellä. Ihmisten muodostama yhteisö vasta jännittävä onkin. "Ajatteleekohan tuo että puhuuko tuo nainen poikaystävänsä vai kaverinsa kanssa? Ei varmaan ajattele, mutta minäpä tunnen tuon naisen ja tiedän, että hän puhuu tyttöystävänsä kanssa. Jos hän nyt kohottaisi katseensa, hän huomaisi minut, mutta en viitsi itse mennä häiritsemään."
