Ja niinhän se on, että kesä meni vaikka mikä olisi. Enkä tehnyt mitään. En yhtään mitään. En ainakaan paljoa. En ainakaan niin, että muistaisin sen. Olin teatterilla, harjoittelimme ulkoilmalavalla ja pakkasin omaisuuttani kotosalla. Saatoin istua haikeita hetkiä kalliolla, keinua pihalla ja kävellä vakioreittini vielä kerran. En mennyt metsään tuntikausiksi valokuvaamaan ja kävelemään. En mennyt sinne ollenkaan, vaikka halusin.
Sitten oli jotain. Siivosin vanhemmilla, aiheutin koko kesän kattavan kaaoksen kun kukaan ei jatkanut siitä mihin oma osuuteni jäi. En ikinä päässyt varastoon saakka, en ikinä onnistunut keinottelemaan niitä ulos pihamaalle. Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä. Pääsin sentään viikoksi Skotlantiin patikoimaan. Ja tein yksinäisen pikku roadtripin. Yritin myös päästä äidin kanssa Pietariin, mutta siitä ei tullut mitään. Skotlannista muistan nummien soiset niityt, jotka jatkuivat mäeltä toiselle taivaanrantaan asti, upottavan mutaiset polut tennarien alla ja sumun, joka laskeutui tihkusateen saattelemana. Muistan Edinburghin linnan, The Elephant Housen ja kuinka tuhottomasti kumosin sisääni kahvikupillisia. Muistan ottaneeni valokuvia.
Sen jälkeen olen vain ollut teatterilla. Harjoituksissa, näytöksissä, auttamassa kahvituksen ja lipunmyynnin parissa. Se linja kestää kuukauden loppuun asti ja ehkä siihen väliin mahtuu vielä jotain.
En päässyt ainoaankaan larppiin. En päässyt ainoaankaan partiotapahtumaan. En päässyt ainoaankaan coniin. En jaksanut mennä yhdillekään festareille. Piti mennä serkkujen kanssa suvun mökille, mutta taisin olla juhannuksenkin yksin. Piti käydä Yyterissä, mutta en kai missään vaiheessa edes heittänyt talviturkkia. Piti lukea paljon ja kirjoittaa paljon, mutta en tehnyt oikein kumpaakaan. Piti mennä telttailemaan, mutta saatan tehdä sen vasta kun on väistettävä varhaista herätystä. Piti nähdä ihmisiä, mutta huomasin kuinka vähän osaan mitään sanoa.
Saattaa olla, että jossain välissä olen jatkanut Netflix-maratoonejani. Bonesin jälkeen vuosi sitten kesken jäänyt Gilmore girls, Buffy vampyyrintappajan jälkeen sisarsarja Angel. Saatoin ruskettua vähän, mutta enimmän aikaa kuljin pitkähihaisessa enkä kaivannut lämpöä. En avannut tietokonetta kai kertaakaan ja jätin blogilistan lukematta. En toteuttanut mitään cosplay- tai angst-glitterpinkkiä photoshoot-haavettani.
...ja niin. Kesä meni. Tuosta vain, humps. Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä, mutta mä haistelen syksyn tuoksua tuulessa ja hymyilen alas leijaileville ruskeille lehdille.
