sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Etsi mulle matkakumppani, samanlainen tuulenvire

Vuosi vuodelta lähemmäs unelmaa. Seuraavaksi oleellisin asia on joku, jonka kanssa jakaa se. Yks mun varhaisimmista muistoista liittyy siihen, kun nykyisen kämppikseni kanssa päätettiin tehdä maailmanympärimatka "sitten kun ollaan isoja". En enää muista koko tilannetta tai mistä edes keksittiin se, mutta mitä tahansa oon tehny, oon aina pitäny ton ajatuksen mun mielessä. Koska mehän muuten toteutetaan se!


Yllättäen, kun tulee puhe reissaamisesta, raha on aika iso tekijä. Välinearvona sen merkitystä ei vaan voi väheksyä. Ei rahaa = ei matkustelua. Mä en tiedä miten mun tän vuoden suunnitelmille käy, mut toivossa on hyvä elää ja aion ihan tosissani yrittää toteuttaa ne! En halua jäädä kotiin vilkuttamaan, haluan maailmalle ja mieluiten hyvässä seurassa. Mun onneksi mulla on kavereita jotka tykkää lähteä eri paikkoihin! =) Vaikka kaikki ei oliskaan mitään kroonista matkakuumetta potevia otuksia, aina on joku ehdottamassa et "hei mitäs jos lähdettäis...?" tai mikä parempaa, "mä päätin et sähän sitten tulet mun kanssa...". Jesss! 

Sit jos kuulen jonkun suunnittelevan makeeta reissua ilman mua, tuun super kateelliseksi. Ja keksin oman matkan. Lohdutukseksi. Erilaisissa kavereissa on se mahtava piirre et niiden kanssa voi tehdä erilaisia ihan toisistaan poikkeavia matkoja. Haluun oppia tuntemaan maailman, haluun oppia tuntemaan itseni. Ja kokemukset. <3 Jos mä en niitä nyt kerää niin mitä mä sitten muistelen vanhana kiikkustuolissa?


Ikä alkaa jo painaa, huh sentään. Onneks oon vielä nuori ja kaunis (vaikka laihtua tässä pitäisi...) ja vastahan mä alan päästä vauhtiin! Joskus pikkuisena mä luulin et tähän mennessä oisin jo ikivanha kehäraakki ja oisin kokenu ihan sikana asioita. Saavuttanu enemmän. Osittain se pitää paikkansa, mut ne asiat on vaan erilaisia. Lukion vanhojentanssit ja penkkarit, ylioppilaaksi valmistuminen, aupair-puolivuotinen, kotoa pois muuttaminen. Vuosia karttui taas lisää ja havaitsen ehkä pienen ymmärryksen sen suhteen, miksi ennen täysi-ikäisyyden rajana pidettiin 21-vuotiasta.

Onneksi olkoon, minä! Näin henkilökohtaisena toivelahjana voisin toivoa rutkasti onnea seuraavan vuoden ajaksi. Viihdyn Onnettaren kultatyttönä mitä parhaiten, sais suosia jatkossakin! :3 Adios.

torstai 14. helmikuuta 2013

Thank you for giving me the best days of my life


Pahoittelut, oon taas jumittanu hiljaisuudessa. Toisinaan jopa kirjaimellisesti. Oon jännästi löytäny elämästäni ihmisiä, jotka oon täysin unohtanu. Kuinka anteeksiantamatonta! Ehkä just sen takia tykkään ystävänpäivästä... Se saa ajattelemaan. Edes kerran vuodessa. Yhden hetken. Oon ihan tajuttoman onnekas! Voin olla ihana ja hauska ja nauttia ihmisten seurasta, mut kyllä parasta on se kun näkee ettei hetken ero haittaa mitään. :) Aina voi pyytää anteeksi ja jatkaa eteenpäin. Tehdä tajunnanräjäyttäviä tulevaisuudensuunnitelmia (ja btw, tätä nykyä musta on tullu niiden suhteen hyvin lahjakas, kiitos mun supermegahypermahtavan tiimin <3) ja muistaa ottaa yhteyttä enemmän.

Mulla on ollu pikkutytöstä asti salainen unelma, joka toteutui tänään. Sain ystävärannekkeen. :) Niin pieni asia, mut se ajatus siinä takana... Oon onnellinen. :)


Turku & minä & kuokkiminen penkkari-abibileisiin & rakkaat ystävät = <3