Minä ja kirjallisuus

Bongasin ajat sitte Elegian blogista kirjallisuushaasteen ja jätin sen luonnoksiin hautumaan... Rustailen nyt sitä aikani kuluksi. :)


1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?
En tosiaan tiedä... Elämäni pitäisi olla paljon traagisempaa tai dramaattisempaa, että siitä saisi kiinnostavan kirjan.

2. Luetko runoja?
Joskus.

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?
Aika monestakin kirjasta, mut täl hetkel oon niin pettyny nykyiseen elokuvatuotantoon et en sano mitään...

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?
Tuulen viemää.

6. Onko sinulla jokin lempikirja jota et ikinä kehtaa kysyttäessä (paitsi tietysti nyt) paljastaa?
Eipä taida olla... :D

7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?
J. K. Rowlingin. Ja sehän ei yllätä ketään? Rick Riordanin tapaaminen olis myös kiinnostavaa. Muitakin olis kiva tavata, mut vaan noille keksisin jotain sanottavaa.

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?
Elegia kirjoitti halunneensa nuorempana tavata Nummelan ponitallin porukan ja mun on kyllä pakko yhtyä tähän! Haluaisin myös tavata Potter-kirjojen hahmot (yleensä...), LotRin hahmot (ainaki monia niistä), Doctorin & Riverin, sekä tri. Haydenin.

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikket välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?
Paha sanoa, en ole oikein perehtynyt kirjailijoiden sielunmaailmaan...

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?
Ostin neljä(?) kirjaa kirjamessuilta, mut en pysty just nyt lunttaa mitä ostin. :D

11. Mitä luet juuri nyt?
En mitään, mutta mulla on iso kasa odottamassa. <3

Please, set me free

Dam, di-di-dam, di-di-dam-dam-dam-dam, dam...

Huomentapäivää. Kello neljä, kaksikymmentäyhdeksän, oli edelleen varsin sekava olo ja sellaiset asiat kuin koti, sänky, hampaiden pesu, ruoka ja päivä, tuntui kovin tuntemattomia ja ihmeellisiä. Heräsin kahdentoista pintaan mut taisin kunnolla havahtua vasta kahden-kolmen aikaan. Kauan odotettu The Day of The Doctor on ohi ja nyt pitäis ettiä uutta sisältöä elämään. Valvon ihan liikaa enkä varmaan tänäänkään herää ajoissa. Omnomn kasvispyörykät on ihania. Sain siivottua keittiön ja seuraavaks voin sotkee sen uudelleen ku teen lisää pipareita - tällä kertaa syötäväksi eikä profiilikuvaksi. Tai sit syön vaan taikinaa, koska se on hyvää sellaisenaan. :D

Mun Nano kuolee. Huolestuttavaa. Päässä on vaeltanu sellasia ajatuksia ettei muulle oikein ole tilaa. Olin jo viittä vaille tekemässä muinit ja hävittämässä itteni netin ihmeellisestä maailmasta, mut edellee jokin pidättelee. Se olis vähänniinku koko mun elämä. Mä en silti tiedä haluanko mä tallaista elämää, valheiden verkkoa jossa mä leikin oman elämäni kuningatarta ja nielen pettymykseni, vaikka oikeesti haluaisin paiskata tietokoneeni niin lujaa asfalttia vasten, ettei se taatusti selviä siitä hengissä. Tosiasiassa syy ei ole läppärin eikä edes netin vaan ihmismielten kiemuroiden. Voisin olla armoton jos haluaisin, mut haluanko sittenkään?

Oon taas hiljaa. Hyvin, hyvin hiljaa ja vuodatan sanoja blogiin, jonka ei ehkä pitäisi olla näin näkyvä. Mut mä en tiedä miten kauan mä jaksan. Olis hyvin helppoa, hyvin, hyvin helppoa... Me mietittiin sitä eilen kämppiksen kanssa. Lähdettiin ehkä vähän eri pohjalta, mut ajattele jos sä jonain aamuna heräisit etkä muistais kuka sä olet?
Mieti mikä VAPAUS. Mieti mikä mahdollisuus...

Naurahdus. Mä olen pelkuri. Kyse ei ole siitä ettenkö mä uskaltais kohdata asioita. Kyse ei ole siitä ettenkö mä uskaltais jättää asioita taakse. Kyse on siitä et mä en uskalla luopua. Luopuminen on riski. Aina voi päästää irti, mut se ettet sä katso sen jälkeen... Se on huikean pelottavaa, lamaannuttavaa. Mä päästän kohtuu helposti irti asioista, mut mä en koskaan, en koskaan, luovu siitä mitä oon saanu. Se on ihan järjetön taakka. Se on ihan järjetön määrä kantaa ja pitää huolta.

Mä melkein tein sen. Melkein. Sit iski velvollisuudet vastaan ja muutin mieleni. Naurattaa. Kuinka ironista kaikki voikaan olla. Nyt tai ei koskaan? Mut mä en halua luopua.

On kaksi asiaa mitä ei voi kestää:

menettää se mitä rakastaa

ja rakastaa sitä minkä on menettänyt.

Mikä vois olla sen pelottavampaa? Joskus pitäis vaan hyväksyä väistämätön ja todeta et hei tää on kaikki mitä mulla on. Ota tai jätä. Ongelma on vaan se et... Ei ne menneisyyden haamut lakkaa vainoamasta, vaikka miten pakenis. Oon umpikujassa, valehtelen ittelleni joka suunnasta ja esitän tosiasioita, jotka pitää paikkansa, mutta joilla ei ole tarkoituksenmukaista käyttöä.


En häviä. En tänään. Mutta jonain päivänä lähden ja jätän auringon paistamaan paikalle, josta varjoni on kadonnut. Ehkä löydätte minut uudelleen ja hymyni loistaa aurinkoakin kirkkaammin, ehkä katoan varjoihin ja ja jään niihin iäksi. En tiedä itsekään.

Kaapista ulos ja fandomit kiertämään!

Öhöm. Moi. Pitkä (hyvin, hyvin pitkä) postaus tiedossa, jeeee! Ja kuvia!  :):)


Ajatukset on nyt jossain umpisolmutakussa, mut yritän seurata punaista lankaa ja saada tää postattuu ennenku alkaa Doctor Whon 50-vuotisspesiaali The Day of The Doctor. :) En ees tiiä montako kertaa oon kirjottanu ton sanan lähipäivinä, mut oon _joka_ainoa_kerta onnistunu typoamaan (1-5 kertaa per yritys) sanan spesiaali (jep, kyllä, taas!), ku oon yrittäny sanoo sen. Ekalla kerralla mun oli jopa pakko tarkistaa et miten se kirjotetaan, koska muistin kirjotusasun vaan englanniksi enkä ollu yhtään varma onks se niin yksinkertanen ku c -> s vai mitä ihmettä.

No, kauan tätä onkin odotettu ja voin onnellisena sanoa et oon välttyny spoilauksilta. <3 Koputan puuta. Kiitos siitä! Ehkä se omalla tavallaan lisäis fiilistelyä, jos tutkis kaikkii mahdollisii spoilereita ja spekulointeja ja trailereita, mut... Mä jotenki rakastan sitä onnellisen tietämätöntä tynnyrielämää kun sä voit kokea kaiken uutena ensimmäistä kertaa, niinku pieni lapsi.

Samasta syystä oon tukkinu korvani, jos joku on lähteny selittää jotain Supernaturalin  7-9-kausista. Mä tiedän, mun olis parasta saada ne äkkii katottuu, mut katotaan joululomalla. "Joululomalla". Mun elämä on yhtä lomaa, vaikka joku vois väittää et oon tällä hetkellä täysipäiväinen kirjailija, joka ei tosin julkaise mitään, mutta pitää sitä harjoitella. Hui! Enää seitsemän päivää marraskuuta ja ooämgee mun sanamäärä on jumissa! Oon vähän kauhuissani, mut yritän järjestää huomenna niin, et se sanamäärä kans kasvaa oikein urakalla...

BBC!Sherlockistakin olis niiiiiiiiin paljoun houkuttelevaa materiaalia, jota tutkia, mm. John Watsonin blogi jonka uusimman postauksen näin tänään - mut en lukenu ekaa lausetta pidemmälle. Haluisin, mut jokin pidättelee... Voin lukee niitä vanhoja, voin säästää tätä jännitystä ja uteliaisuutta, mutta kun KAIKESTA tuntuu olevan niin paljon juttua liikkeellä. :o

Nyt ei edes PUHUTA jostain Hobitista. Finnkino järjesti Helsingin Tennispalatsissa viime yönä aivan mielettömän mahtavan Hobitin kakkosleffan Smaugin autioittaman maan ennakkolipunmyyntiyöjonotuksen. Ah<3. Mietin miten ihmeessä onnistuin missaa tän vuos sitten, mut kappas kepponen, enhän ollu Suomessa ollenkaan! Ei edes tullu kylmä ku hyppi ja tanssi tämän tahtiin. :D Ehkä vuoden päästä uskallan leiriytyä telttailemaan! Jos vaan saan seuraa; jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja toinen voi olla hyvä lämpöpatteri. :3

ISOT ISOT KIITOKSET KANSSAJONOTTAJILLE JA MUILLE IHANUUKSILLE JOIHIN TÖRMÄSI!!!!! Erityisesti Aie, Mira ja Assi, olitte upeita seuralaisia. :3 Kannattaa myös mainita Maisa, Kuutti, Meimi, Osku, Jenaminya, Simbel, Enni, Splash, Taru, Milla, Elina ja Beta. <3 Anteeksi jos unohdin jonkun tärkeän, saa tulla puremaan. :( Mut siis... en osaa edes kuvailla miten onnelliseksi teiän näkeminen teki mut. You made my day. Or night. Whatever. Both!

Suurenmoisen inspiraation vallassa jonotusryhmämme keksi mitä ihanimman idean juoda kaikki juomat Miran kaapista. Vasta sen jälkeen keksittiin tehdä se samalla kun katotaan Hobitin ykkösosa Odottamaton matka. Extended-versiolla, sitä kun kukaan meistä ei ole vielä nähnyt. Ja kun alkuun päästiin... No, pidetään nyt sitten kunnon LotR-Hobbit-maraton ja katsotaan kaikki pidennettyinä! Paitsi Samaugin autioittama maa, koska se me nähdään Turun (ennakko?)yönäytöksessä. Ja muahahhhaaa arvatkaa vaan oliko kukaan Helsinki-jonottaja varannut siitä ainuttakaan paikkaa! Ahhhhh se tunne kun sulla on koko_sali_ varaa valita. <3 Leveilijät. x) hih.


Mites mun Potter-elämä tän kaiken keskellä? TUM TUM TU-TUM! 
Lontoo TJ 48 päivää!!!
Oi kyllä ja aivan parhaassa seurassa. <3 (Aehmm eri asia miten pieni viaton vuotislainen pärjää tuhmien finiläisten joukossa, mut ehkä ne pitää musta huolta? *toiveikas ilme*) Lähtökohtana oli kerätä mahtiporukka Studiokierrokselle, mut ollaan siellä sittenki vähän pidempään ku pelkkä viikonloppu, joten kauheesti ei tarvii harkita mitä tehdä mahdollisille joululahjarahoille.


Aika alkaa loppua eli nyt niitä kuvia, olkaa hyvät!

50-vuotisspessun kunniaksi kaikki whovianit laittaa TARDISin kuvan FB-profiilikuvakseen ja ku mulla ei ole kuvaa itestäni ja TARDISista, päätin olla luova asian suhteen sen sijaan et valitsisin jonku nettikuvan.

Mä en pahemmin suunnitellu palojen kokoja, leikkelin vaan veitsellä summamutikassa. :D Mun TARDISista tuli aika omalaatuinen hökötys, mut että ton sokerin kanssa tappelu oli haastavaa! En oo vieläkään keksiny miten ton palaneen/kovettuneen sokerin saa pois pannusta ja muista astiajutuista... Pitää kysyy iskältä miten saan astiat puhtaiksi! Saa jakaa neuvoja^^

Toi näyttää vihreältä eikä siniseltä! Ja se on vino. Ja joku oli nyysiny mun yhen kopin päällä olevan valojutun palasen. xD

Muuten se on lähes täydellinen.

En aio syödä tätä. Tein noi tekstit tylysti tussilla ja vaikka toi valkonen massa on hyvää, toi sininen geeli... yuk.

En millään ehtiny saada loppuun ennen The Day of The Doctoria. Häivyn tästä spoilaamasta. x)

Ja sä keitit meille teetä/uskotko yliluonnolliseen?

Hih ihanaa olla kotona. <3 Nano suhahtelee eteenpäin ja elämä hymyilee. En jaksa edes murehtia sitä, että valoisa aika on enää tuskin havaittavissa (niinpä, millaistahan Rovaniemellä ja sen pohjoispuolella mahtaa olla?) vaan nautin pimeydestä ja yksinäisyydestä. Yksinäisyys on jännä asia. Se, kun liukuu kaveripiirin ulkopuolelle ja tajuaa ettei ensi kesänä ehkä olekaan ystäviä, jotka kutsuvat sekoilemaan. Ettei ole enää tervetullut ja joku muu on vienyt paikkasi. No, onhan se ikävää, mä mietin. Tottakai niitä hetkiä kaipaa, mut pitääkö sen olla paha asia? Tapaahan sitä uusia ja jos mua kysytään mukaan ni tottakai menen! Kokemus on osoittanu et mieluummin kehin sen kultaisen verkon itteni ympärille sen sijaan et tarttuisin kärpäsenä toisen verkkoon ja tulisin satutetuksi. Koska - aina lopulta, ihan jokaisen kohdalla - aikanaan se kumminki päättyy ja nää ihmiset hajaantuu eri suuntaan ja pitää elää niinku ennen niitä. 

Parhaushetkistä puheen ollen... Meillä oli Aien kanssa yksi uskomattoman ihana ilta viime viikolla! Helsingissä järjestettiin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen Rocky Horror Picture Shown leffailta, jossa rekvisiitan käytössä ei hifistelty! Riisinjyvät, paahtoleivät ja vessapaperirullat lentelivät antaumuksella, yleisö eli mukana ja suomalaisessa mittakaavassa leffa oli nautinnollisen railakas. Jossain muualla yleisön osuus olisi saattanut olla leffaakin kiinnostavampi, mutta Suomessa kun ollaan niin hiljaisiakin hetkiä tuli ja ajoittain pystyi jopa keskittymään itse elokuvaa. (Ite oon nähny sen niin monta kertaa, ettei kärryillä pysyminen tuottanu minkäänlaista ongelmaa vaan lähinnä fiilistelin ja nostalgisoin.) Sali oli täynnä faneja ja voi niitä raukkaparkoja jotka eivät osanneet ollenkaan odottaa moista showta. :D Eipä käynyt kateeksi niitäkään, jotka sen salin joutuivat jälkikäteen siivoamaan; sotku oli nimittäin melkoinen... 

Oli upea kokemus! :) Parin viikon päästä pääsen näkemään Rocky Horror Show:n Turun kaupunginteatterissa porukoiden kanssa, sitä odotellessa.^^

Tarinat alkavat mielikuvituksesta.

Laulan. Bootsit jalassa säikäytän jäniksen ja huulilla leikkii toive valkeasta joulusta. Miksi syksy ei saisi olla kaunista? Glögikin tuoksuu.

Sanoja rakkaudesta ja

Kuvia unista

Olen hetken hiljaa

Kuuntelen vain ääntä ilmassa

Mitä iltojen

Pimeys tuo tullessaan

Kun painan kasvoni kiinni lasiin

Ja kuvittelen

Sanojen virtaa

Tarina iltanuotion äärellä

Takassa palaa tuli

Eikä mikään ole paremmin

Niska jumissa ja ääni kateissa

Hapuilen

Etsin sisäistä kertojaa

Joka tuntee ääneen lausumattomat sanat

Joen kimmeltävissä valoissa

On rahtunen muistoja

Mutta tänään minä asun täällä

Syön ulkona

Sormet juoksevat

Antavat sanojen virrata

Tee jäähtyy

Loppuun on vielä pitkä matka



26,851/50,000

Reino & The Rhinos - Aurinko


Huomentapäivää! Hengissä yhä. :) 

Eilen sain aikaseks vaan parisataa sanaa mut muuten oon hienosti aikataulussa! Tänään tavoitteena rikkoa toi 30,000, HUI! Ihan rehellisesti sanottuna jo nyt oon kirjottanu pidemmän tarinan ku koskaan ja fiilikset nousee joka päivän myötä. Välillä takkuaa, välillä ei mikään suju. Eilisen ongelma oli lähinnä siinä et aamulla mä kirjotin übersöpön kohtauksen--ja sit kone sammu ja se kaikki katos. Oon vieläkin aika pettyny, mut yritän kirjottaa sen uudestaan. Sisko kommentoi just et näytän surkealta. :'D No ei ihme! Kyl mä tästä piristyn sit ku saan taas kunnon draivin päälle ja pääsen ton kohtauksen yli.

Plus mul on ehkä vähän haikee olo vieläkin. Selasin viime yönä vanhoja fb-päivityksiä ja iski ahdistus ku kaikki on muuttunu niin paljon. Niitä lukiessa nauratti, muistin hetkiä joina kirjoitin niitä ja mun ympärillä oli rakkaita ihmisiä, joita ikävöin. Ihme kyllä oon tätä nykyä huomattavasti sosiaalisempi, mut edes sata ihmistä ei voi korvata yhtä, jos se yksi on tärkeä. Tottakai elämässä pitää mennä eteenpäin ja joskus tiet vaan vie eri suuntiin, mut mua pelottaa ja ikävöin ja menettäminen on aina kurjaa. Haluisin palata ajassa takas ja tehdä asiat eri tavalla, mut tiiän myös et useimpiin en voi vaikuttaa ja nekin hetket joita rakastin... en olis voinu nauttia niistä yhtään enempää.

Nanoilu on vähän niinku opiskelu. xD

Writing buddies!

Kuuntelin tän nyt "vasta" ekan kerran tänä vuonna; pientä fiilistelyä ja tsemppausta itelleni ja ehkä muille. Nanoilijat saa mieluusti ilmoittautua täällä/facessa/skypessä/miten haluaakin ja jakaa fiiliksiään, tukea, tuskailua, kannustusta, nano-blogejaan ja kertoa omista tarinoistaan. Mä oon hyvin kriittinen omien tekstieni suhteen, kukaan ei ole lukenu niitä enää vuosiin, mut jos kiinnostusta löytyy, voin aina toisinaan esitellä rippeitä ja ns. parhaita paloja. 

5 Ways to Get Your Novel Written

x) 

Mitäs muuta tänään? 

Oon aivan liikaa jäljessä mun Nanossa (toivon kiriväni tänään) ja jotenkin mystisesti onnistuin hankkimaan kamalan päänsäryn. Heräsin vähän totuttua aikaisemmin ihan vaan siksi kun menin nukkumaanki aiemmin ja eilinen meni enimmäkseen kavereita tapaillessa, ficcejä lukiessa ja iskän kaa jutellessa. Istuttiin sohvalla varmaan monta tuntia eikä katottu Black Swania tai Sherlock Holmesia vaikka TV:kin oli auki. Oho. 

No joo. Huomasin myös, että oon ilmeisesti pysyny semi hyvin mun budjetissa! Se heittää vaan kahdella eurolla ja mä kun luulin et oon miinuksella jotain paljon, paljon enemmän... Tää tosin tarkoittaa sitä et mun kahvilassa käynnit yms. loppuu nyt justiinsa. Voin käyttää nekin rahat siihen et käyn Tampereella. Olis kauhee tarve suunnitella cosseja ens vuodelle, mut nekin vie rahaa niin tajuttomasti. D: Isot on ongelmat.

Kurpitsajuhla ja 2 175/50 000

Vähemmän yllättäen marraskuun eka meni pitkälti täysin ohi, paitsi et sain Nanon hyvällä mallilla alkuun. Mun unirytmi on hyvin iltapainotteinen ja vaikka heräisinki ennen puoltapäivää, esim just kasilta, en tee mitään ennen ku on taas pimeää. Neljältä on jo hämärää enkä yhtään kadehdi niitä, jotka ovat juuri päässeet koulusta kotiin, päivät tuntuu kovin turhilta tällä valomäärällä. Siitä huolimatta, että syksy on melankolian aikaa, mä en voi sanoa inhoavani sitä. Marraskuu alkoi ja NaNo. Ulkona on pimeää, kylmä, kosteaa, ja sade on huuhdellut pois syksyn värit.
Kuun vaihtuessa mä kirjotin, mulla oli villasukat, pari kynttilää ja uunituoretta leipää, eikä mikään vois olla ihanampaa.

Nyt takana on kolme iltaa Halloween-bileitä ja rakastan näitä ihmisiä. Tulin pk-seudulta Tampereen kautta Turkuun ja nyt istun viinilasi kädessä ja pohdin et miten ihmeessä olinkaa suunnitellu mun päähenkilön suhdekuviot... Tämän vuoden nanoidea: älä suunnittele, kirjoita niistä mitä suunnittelit monta vuotta sitten. Hei jee!

Valitus nro 1:
   peppu puutuu. Oikeesti au! Mun istumalihakset on surkeesti surkastunu lukion jälkeen ja kaipaan kotiin et voin mennä keskiyöllä lenkille jos mieli tekee... Porukoilla en ihan kehtaa, mut thankgod Katja lupas repii mut huomenna mukaansa.
Valitus nro 2:
   oon niin pahasti jäljessä mun sanamäärässä! Onneks asia on viel helppo korjaa (mieluiten huomenna) mut oon taas järkänny itelleni elämää ja.... noni jee, vuorokausikin vaihtui. x)

Miksi yön pimeys lankeaa inspiraatio mukanaan?

Miksi yöllä on helpompaa?

Miksi yö rauhoittaa?

Miksi yö tuo mukanaan luovuuden?
Miksi yö ei voi kestää aina?
Miksi öisin ei voi elää?
Miksi öisin kuuluu nukkua?
Miksi öisin tekee mieli tehdä kaikkea?
Miksi yöllä haluaa valvoa?
Miksi yöt kuluvat niin nopeasti?

Miksi yöllä on tehokkaampi?

Miksi yöstä puuttuvat häiriötekijät?
Miksi yöllä saa paljon enemmän aikaan?
Miksi yöllä keskittyy paremmin?

Miksi yö on pimeä ja hiljainen, rauhoittava?

Miksi päivällä asiat ovat niin vaikeita ja odotan vain iltaa ja yötä, että saan ne tehtyä?

Mikä yöstä tekee niin ihmeellisen?
Miksi yöllä ei ole yksinäistä vaikka on yksin?

Miksi odotan yötä?

Miksi aamu sumentaa pään ja hämärä virkistää?
Miksi valo on niin kirkas ja sattuu?

Mikä yössä saa aikaan ajattomuuden?

Miksi yö ei väisty ennen sarastusta?

Miksi yöt menevät hukkaan nukkuessa ja päivät saamattomana?

Miksi en osaa olla?

Miksi yöstä on hyötyä vain hetki ennen yhtätoista?

Miksi yö väistyy aamun tieltä?

Miksi yöllä ei nukuta?

Miksi yöllä tuntee elävänsä?

hullunkurinen kirahvi

KIRAHVEJA!
Facebook täynnä! Puolet kavereista menettävät hermonsa, puolet pitävät hauskaa ja nauravat - ja sitten ovat nämä muutamat oikein vastanneet, jotka melkein toivoisivat arvanneensa väärin, koska kirahveilla on niin kivaa. En tiiä miks ite menin mukaan. Luulin kai (kuten muutkin) et toi on niin tajuttoman helppo etten voi vastata väärin, mut kuinkas kävikään. Tänää jäin pohtii sitä tarkemmin. Joku on keksiny hyvän läpän (koska toi on oikeesti hauska) ja päättäny kokeilla moniko menee lankaan. Ei kaikki, mut enemmistö näköjään. Mun yks kaveri vastas väärin ja kieltäyty vaihtamasta kuvaansa, mikä vähän laimens iloa ja jotenki vei tältä pohjan. Minkä takia joskus ei vois vaan pitää hauskaa ja hullutella? Miks ei voi mennä mukaan ja myöntää olevansa väärässä? Ei tässä jutussa ole mitään järkeä mut eihän siinä tarviikaan olla. Haittaako se niin kamalasti jos profiilikuvissa on kirahveja ihmisten sijaan? Samaa eläinlajia joutuu kumminki tuijottaa päivästä toiseen. (Joutuu ja joutuu, eihän Facessa tarvitse olla, mutta pointti...) Kirahvit on söpöjä ja ilmeikkäitä, oon nähny monia mainioita kuvia, jotka on saanu hyvälle tuulelle ja nauramaan. Höllentäkää nutturaa ja kun lapsettaa niin sitten saa lapsettaa. Eihän se keneltäkään ole pois, vaikka ite ei tykkäiskään. Monet joita juttu ei yksinkertaisesti kiinnosta, ei siihen millään tavoin puutukaan ja sekin on ihan fine. :)


Scandinavian Music Group - Tiistai

Ensilumi ei tullut eilen, mutta silti. On ollu taas plussaa ja aamut ovat pimeitä ja sumuisia. Viikonloppuna siirrettiin kelloja (tai chillailtiin kun kellot siirsivät itse itsensä), PMMP veti viimeisen keikkansa, mä pääsin radioon ja nukuin taas niin huonosti ettei mitään määrää. Haluun maalata kirahvin. :'D
Enää muutama päivä Nanoon. Pakko suunnitella sitä edes vähän, onneks mulla on aika hyvä ajatusmato kaivelemassa tunneleita ja tiukan paikan tullessa voin heittää sekaan oikeastaan mitä tahansa. Hyvä, hyvä, toimii. Sit kun vielä sais tän vetämättömän fiiliksen pois ja sais jotain aikaan... Mun piti pitää koko marraskuu tyhjänä, mut jotenki ihmeellisesti sinne on ilmaantunu kaikkea epämääräistä ohjelmaa lähes joka viikonlopulle!

Kirahvikasta viikkoa kaikille! =)

Randomia ajatuksenjuoksua

Vähän vanhaakin infoa mutta... Lupasin kyllä itselleni et nyt tartun itteäni niskasta kiinni ja siivoan tän läävän, vaan kuinka ollakaan... Pitkästä aikaa uhrasin kunnolla aikaa blogien lukemiselle ja ehkä hiukan päivitinkin mun lukulistaa. Osaa saatan lisäillä takas jos tekee mieli mut nyt on hyvä.

On kylmä. KYLMÄ!

Jepjep. Heihei kesä, tervetuloa talvi. Näin iltojen pimetessä ja pakkasen hiipiessä ikkunan alle kolkuttelemaan, mä vedän villasukat jalkaan ja rakennan pesän sänkyyni. Kohta on Nano, hiphei, jeejee! Vapaaehtoinen kidutustraditio johon jälleen osallistun ja jonka jälleen häviän - paitsi et TÄLLÄ KERTAA oon varustautunu asianmukaisesti, valmistautunu hyvin ja aion oikeesti voittaa sen. Mul olis sata ja yksi asiaa mitkä pitäis tehdä sitä ennen, mut oon semisti varma et selätän ne alta aikayksikön (Koska hei, ei se niin vaikeeta ole jos ei mm. jää lukee niit blogeja. Tai opettele koukkuuntuu Tumblriin. Tai selaa sadannetta kertaa Facebookia jossa ei tapahdu mitään ennen kello neljää jolloin ihmiset pääsee kouluista ja töistä ja pääsee majottautuu koneen ääreen.) ja mul on pari sotasuunnitelmaa siltä varalta et jokin menee pieleen.

Tämänkertaisen Nanon aiheesta ei tietoakaan, valitettavasti. Ilmoitan kun päätän ja valittelen tänne tasaiseen tahtiin ku sanamäärä kasvaa blogissa mut ei tekstissä. (Paitsi et sehän muuten kasvaa, se on saletti.) Juoniongelmat sen sijaan on tähdellisempi ongelma. Sillekin on pari varotoimenpidettä, riippuen tosiaan vähän aiheesta. Mua ärsyttää niin paljon ku mul oli valmis aihe ja kivasti taustatietoa ja juontaki kehitelty - ja sit saan ihan kauheen inspiksen yhestä Lintsin esimiehestä ja lähen jatkaa mun 15-vuotiaana keksimääni originaalitarinaa! Inspiraationlähteet on aina hyvä juttu mut why now???

Antti Tuisku - Marraskuu

Huudatan tota about täysillä ja mieli on vähän parempi. :D Ihan vaan siks et rakastan NIIN PALJON sanoja "repaleisen lokakuun". Ahh. <3 Sulaa rakkautta.

Pakollinen odotus-fiilistely kuuluu myös tälle: The Clash - London Calling. pörrrrwwwhhh<3 x3

Juice Leskinen - Syksyn sävel


Joobs. Tänäiltana Linnanmäen työntekijöiden päätöstilaisuus, pukukoodi ja fiiniä ruokaa!

~ Ohops, jo toisen kerran tällä viikolla! En maininnukaa et Mikael kutsu mut keskiviikkona ihan yllättäen Bio Rexiin, jossa oli joku yrittäjille suunnattu tilaisuus. Päästiin hänen äitinsä kautta ja siel oli ehkä ylellisin valikoima ruokaa mitä oon _koskaan_nähny (ja mä oon sentään nähny vähän kaikenlaista). Pelkkä alkupala... No, se oli sanoin kuvaamaton. Joku 10-metrinen seisova pöytä täynnä vateja kukkuroillaan mitä erilaisempia ja hienompia ruokia. Ja se oli siis pelkkä alkupala. Sääli ettei mulla ole kuvia mut siinä kohtaa meillä oli kiire a) syödä mahdollisimman paljon b) nauttia ruuasta mahdollisimman paljon c) jutella vähän kaikesta mahollisimman paljon d) syödä mahdollisimman nopeasti ja e) katsella ympärillemme ja ihmetellä sitä ylellistä fiilistä ku syötiin coctail-pöydän ääressä fiinissä ympäristössä ja kaikki oli vaan niin hienoa. Arkipäivän hehkeitä hetkiä. Mä _onneks_ olin kerranki kattonu aamulla mitä päälleni laitan... Te tiiätte miten mä mä saatan lähtee kotoa ihan minkä näköisenä vaan. :'D Ja kuten sanottu, tähän ei ollu mitään ennakkovaroitusta. Mut ajoitus osui kohdalleen, näytin ihan sievältä, mulla ei ollu meikkiä paitsi vähän huulipunaa ja oli jotenki tyylikäs olo ku narikan herrasmiehet laitto kaikille leideille takit päälle. ;)

Tän jälkeen kyllä heräsin sen verran et ehkä vastedes alan useemminki miettii miltä mahdan näyttää... xD Kauhutarinoita kyllä riittää, mut minäpä kehtaan. Eikä edes nolota (vaikka tiiän et muutamia munkin edestä, ootte söpöjä<3) mut kyl mä sit olisin hävenny, jos olisin joutunu tonne yöpaidassa, kollareissa ja feecehupparissa. ~Tätä en tietenkää tekis missään muualla ku Turun tapaisessa tuppukylässä. Kaikella rakkaudella. :3 En tiiä mikä ton esimerkin idea oli? Ehkä varoitus siitä et mulle ei kannata järjestää yllätyksiä, oon liianki taitava feilaa niitä ja mun kauhuskenaarioon kuuluu se et joskus joku viel järjestää mulle yllätyssynttärit ja just sillon mä satun matkustaa toiselle puolelle maailmaa tai saavun superhienoon paikkaan samalla tyylillä ku Mia Prinsessapäiväkirjat 1-leffan lopussa. Miinus se et en edes tiiä mihin oon tulossa. :'DD

~ 24.10.13 ja lähes puoliyö. Ja vähän sen jälkeen.

Tänään on erityisen paha olo.

Kuuntelen Zara Larssonin Uncoveria ja musta tuntuu ku se raastais mun sydäntä irti musta. Painan kynnet peittoon ja väännän sitä solmuun, mut se ei auta. Tää päivä oli hieno ja kuitenki musta tuntuu ku se olis ollu erityisen kamala. Sattuu.

Kyl se syksy menee ohi, niinhän se aina. :) Oon pärjänny tänä vuonna paremmin ku koskaan ja oon melkein varma et se johtuu pelkästään siitä ettei mul ole koulua. En mä ole ylpeä siitä, mut helpotus on sitäki isompi ja tuntuu hienolta kun jaksaa yrittää. Siten silläkään ei ole niin väliä jos ei jaksakaan. Ei aina tarvii, joskus saa vaan olla. Vaikka aina. Toiset on sitä mieltä et sekös vasta onkin tyhmää, mut ne jotka tuntee mut tietää ettei siitä ole vähäistäkään pelkoa. :'D En mä malttais.

Mul on tuhat asiaa mitä pitäis tehdä. Ihme kyllä oon saanu tehtyy asioita, jotka on jumittanu ikuisuuden - osa jopa vuosia - tai vähintäänki oon taas alottanu. Ei auta ku vähän kerrallaan. Päätin toissapäivänä tehdä listan asioista jotka pitää tehdä Nyt Heti. Niit tuli 10. Sain hoidettuu säälittävät kolme ja puol ja mua naurattaa, koska touhusin koko päivän. Eilen tein uuden listan johon tuli aiemmat seittemän + lisäksi viis uutta. Tän päivän saldo: yks ja puol. Oho. Olin kylläkin koko päivän kirjamessuilla ja sit 'Keryssä' ("koko päivän" = kunhan sain itteni kahdelta liikkeelle; heräsin n. kolmen ja puolen tunnin unien jälkeen ku kämppis lähti, valvoin puolkuolleena nelisen tuntia ja nukahdin sit uudelleen kunnes heräsin taas kaheltatoista). Nyt ku muistin ton, ei ihmekään et fiilis on ollu sellanen ku on... :s

Haluun et tulee joulu ja uusivuosi ja kevät ja valo ja LÄMPÖ. <33 Tee on hyvää ja villasukat lämpöisiä mut mua paleltaa, kun mä katon kuvia kesäöistä, joissa ihmisillä on niin vähän vaatetta etten mä voi pitää nyt edes sisällä... Yritän muistuttaa itteäni siitä lämmöstä ja ikävöin mennyttä kesää. Se oli paras. Te olitte parhaita.



Anteeksi angstipurkaus. :D Joskus pitää ja syksy on se joskus. Enää kaksi kuukautta jouluaattoon. Ostin äidille joululahjan. :3

Kotkot ja lumihiutaleita kesäfiiliksellä

Eilen sitten mäkin näin sen. Ensilumi. Jos ei nyt ihan ensimmäinen joka täällä satoi, niin ainakin ensimmäinen jonka mä koin. Vietettiin Linnanmäen Valokarnevaaleilla jokavuotinen Vuotis-miitti ja vaikka oli hyytävän kylmä, kaikilla oli (mun tietääkseni!) kivaa. :3 Palelen nytkin, vaikka istun sänkyyn rakentamassani pesässä. Pitäisi kai hakea teekupillinen...

Lupasin Lotalle et teen pienen kesäkuvakoosteen mun jännittävästä, sekaisesta ja hyvin onnellisesta kesästä, jota varjosti ainoastaan yksinäinen juhannus. Oon antanu siitä ilmi niin sekaisia rippusia et jätän tekstin tältä erää ja annan kuvien kertoa tarinansa.

Huomaa etten ole juuri muuta tehny ku sekoillu U.R.P.O.:jen kaa tai hengaillu niin töissä ku vapaallaki KahVille-ladyjen&lordin kaa. :p Oikeesti oon tehny paljon muutakin, mut ne parhaat hetket joista löytyy kuvamateriaalia on hyvin harvassa, plus tässä on kuvat pelkästään kesäkuukausilta. Mun kesä alkoi kauan ennen koululaisten kesälomaa ja tänään on sen päätöspäivä. Osa parhaista hetkistä on vaan mun omia pieniä hetkiäni, jolloin oon yksin ja rakastan maailmaa ja kaikkia mun ihmisiäni siinä. Multa kysyttiin jokin aika sitten, miks mul on niin paljon ihmisiä elämässäni. Tajusin mitä se kysyjä tarkoitti: eikö olis helpompaa jos olis enemmän rauhaa, eivätkö ne kaikki ihmiset ole taakka? Mä olin vähän järkyttyny ajatuksesta, vaikka tiesin odottaa sitä kysymystä. Tottakai se olis helpompaa dumpata kaikki, heittää kerran kuussa puolet FB-kavereista pois. Tottakai oon välillä rasittunu ku pitää miettiä mitä asioita jakaa ja kenelle, mitäköhän toikin musta ajattelee ja herranjestas tollekaan en ole puhunu aikoihin, pitäis kyllä ottaa yhteyttä... Mut miksi ihmeessä mä en pitäis kaikkia mun elämässä? Niin moni on mulle rakas, rakastan ihmisiä lukuisilla eri tavoilla ja vaikka mä voisinki erakoitua täysin ni mähän tekisin hallaa vaan itelleni! :D Kyl kuka tahansa (no, sallin pari poikkeusta) pärjää ilman mua, mut onhan se paljon hauskempaa ku mä olen mukana? :D Joten mä vastasin, et jokaisella ihmisellä jonka tapaan, on joku merkitys mun elämässä (hyvässä tai pahassa, enimmäkseen hyvässä) ja siks mä välitän niistä. Vaikka mä unohtaisin jokun kokonaan, ni aina ajoittain se palaa mun mieleen ja jos se on edes kerran saanu mut onnelliseksi, mä haluun mennä sen luo, halata sitä ja kertoa mistä mä sen muistan. Kävelin tänään ostarin läpi ja mun mieleen muistu se yks mainostyyppinä ollu jätkä, joka eräänä hyvin masentavana ja oikeesti onnettomana päivänä huikkas mulle et "Anna high five!" ku kuljin ohi. Se pelasti mun koko päivän, hymyilin sitä samaa hymyä viel illalla ku menin nukkumaan. =D Ja joskus mä oikeesti muistutan jotakuta olemassaolostani ja jostain hetkestä kauan sitten, ihan vaan siksikoska. Vähän aikaa sitte lähetin aikaisin aamulla tekstarin kaverille, jonka olin tuntenu hyvin lyhyen aikaa puoltoista vuotta sitte. Muiden hämmentäminen on arjen pieniä iloja.

Kuten aina, kaikki loppuu aikanaan. Tää on tän ajanjakson päätös ja vähän haikee fiilis kun toissapäivänä päätty työt ja tänään on koko Lintsi-kauden päätöspäivä. Meen vielä kattoo jos saisin kokea vielä yhden pienen hetken tästä kesästä, viis siitä et ulkona on lunta ja jäätä ja pakkasta! Ens kesää odotellessa, ehkä palaan vielä. :)

 - Linnankulman prinsessa kiittää ja kuittaa.