Kotkot ja lumihiutaleita kesäfiiliksellä

Eilen sitten mäkin näin sen. Ensilumi. Jos ei nyt ihan ensimmäinen joka täällä satoi, niin ainakin ensimmäinen jonka mä koin. Vietettiin Linnanmäen Valokarnevaaleilla jokavuotinen Vuotis-miitti ja vaikka oli hyytävän kylmä, kaikilla oli (mun tietääkseni!) kivaa. :3 Palelen nytkin, vaikka istun sänkyyn rakentamassani pesässä. Pitäisi kai hakea teekupillinen...

Lupasin Lotalle et teen pienen kesäkuvakoosteen mun jännittävästä, sekaisesta ja hyvin onnellisesta kesästä, jota varjosti ainoastaan yksinäinen juhannus. Oon antanu siitä ilmi niin sekaisia rippusia et jätän tekstin tältä erää ja annan kuvien kertoa tarinansa.

Huomaa etten ole juuri muuta tehny ku sekoillu U.R.P.O.:jen kaa tai hengaillu niin töissä ku vapaallaki KahVille-ladyjen&lordin kaa. :p Oikeesti oon tehny paljon muutakin, mut ne parhaat hetket joista löytyy kuvamateriaalia on hyvin harvassa, plus tässä on kuvat pelkästään kesäkuukausilta. Mun kesä alkoi kauan ennen koululaisten kesälomaa ja tänään on sen päätöspäivä. Osa parhaista hetkistä on vaan mun omia pieniä hetkiäni, jolloin oon yksin ja rakastan maailmaa ja kaikkia mun ihmisiäni siinä. Multa kysyttiin jokin aika sitten, miks mul on niin paljon ihmisiä elämässäni. Tajusin mitä se kysyjä tarkoitti: eikö olis helpompaa jos olis enemmän rauhaa, eivätkö ne kaikki ihmiset ole taakka? Mä olin vähän järkyttyny ajatuksesta, vaikka tiesin odottaa sitä kysymystä. Tottakai se olis helpompaa dumpata kaikki, heittää kerran kuussa puolet FB-kavereista pois. Tottakai oon välillä rasittunu ku pitää miettiä mitä asioita jakaa ja kenelle, mitäköhän toikin musta ajattelee ja herranjestas tollekaan en ole puhunu aikoihin, pitäis kyllä ottaa yhteyttä... Mut miksi ihmeessä mä en pitäis kaikkia mun elämässä? Niin moni on mulle rakas, rakastan ihmisiä lukuisilla eri tavoilla ja vaikka mä voisinki erakoitua täysin ni mähän tekisin hallaa vaan itelleni! :D Kyl kuka tahansa (no, sallin pari poikkeusta) pärjää ilman mua, mut onhan se paljon hauskempaa ku mä olen mukana? :D Joten mä vastasin, et jokaisella ihmisellä jonka tapaan, on joku merkitys mun elämässä (hyvässä tai pahassa, enimmäkseen hyvässä) ja siks mä välitän niistä. Vaikka mä unohtaisin jokun kokonaan, ni aina ajoittain se palaa mun mieleen ja jos se on edes kerran saanu mut onnelliseksi, mä haluun mennä sen luo, halata sitä ja kertoa mistä mä sen muistan. Kävelin tänään ostarin läpi ja mun mieleen muistu se yks mainostyyppinä ollu jätkä, joka eräänä hyvin masentavana ja oikeesti onnettomana päivänä huikkas mulle et "Anna high five!" ku kuljin ohi. Se pelasti mun koko päivän, hymyilin sitä samaa hymyä viel illalla ku menin nukkumaan. =D Ja joskus mä oikeesti muistutan jotakuta olemassaolostani ja jostain hetkestä kauan sitten, ihan vaan siksikoska. Vähän aikaa sitte lähetin aikaisin aamulla tekstarin kaverille, jonka olin tuntenu hyvin lyhyen aikaa puoltoista vuotta sitte. Muiden hämmentäminen on arjen pieniä iloja.

Kuten aina, kaikki loppuu aikanaan. Tää on tän ajanjakson päätös ja vähän haikee fiilis kun toissapäivänä päätty työt ja tänään on koko Lintsi-kauden päätöspäivä. Meen vielä kattoo jos saisin kokea vielä yhden pienen hetken tästä kesästä, viis siitä et ulkona on lunta ja jäätä ja pakkasta! Ens kesää odotellessa, ehkä palaan vielä. :)

 - Linnankulman prinsessa kiittää ja kuittaa.