perjantai 9. marraskuuta 2012
12 859/50 000
Jippijaijee, Nano etenee! Viikko on mennyt vähän sekavassa mielentilassa ja Nano on tökkinyt, mutta viimeyönä alkoi tekstiä taas syntyä ja pääsin 500 sanaa vaille päivän tavoitteeseen! Nyt on tietysti taas yhden päivän sanat kirjoittamatta, mutta eiköhän niistä selvitä. Ja viimein on viikonloppu! :)
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Joka ilta kun lamppu sammuu...
... ja saapuu Nanon aika. Niin minä se täällä kiehun ja ulisen tuskissain. Mä vuoroin nauran hulluna ja oon epätoivoinen.
Tunnette kenties tuon ihanan lastenlaulun. Verbaalisesti lahjakas lusmu, joka ei ole saanut mitään aikaan. Kuulostaako tutulta? Hei! Eka päivä meni mahtavasti! Olin onnellisesti edellä sanamäärässä ja pohdin pitäisikö nyt juhlia kun sain kaksi tonnia sanoja täyteen? Ihan fiiliksissä nautin aamusta ja siitä, että on koko päivä aikaa. <3 Mihin se aika meni? Voi kuulkaas... Toinen päivä meni niin penkin alle ettei mitään määrää. Sanaakaan en kirjoittanut. Onneksi kolmas päivä oli sitäkin parempi! Kirjoitin jopa tämän päivän edestä ja sanamäärät kukoistaa ja voin olla ihan sairaan ylpeä itsestäni! Tää päivä onki ollu yhtä kamala kuin toka, joten mulla on pientä toivonkipinää huomiselle edistymiselle.
Tottapuhuen oon vähän hukassa. ANGST-ANGST-ANGST-olo iskee ja kaikki on syvältä ja en tykkää ja voisin kirjoittaa tän sijaan paljon pikkutarinoita sen 50 000 sanahirviön edestä, mutta minähän en luovuta! Tiedän palasia keskikohdilta ja loppupuolelta, mutta toistaiseksi aikajana tuntuu käsittämättömältä ja aukkoja on liikaa... Jos nyt vähän itse tarinasta kertoisin niin kyseessä on tosiaan Potter-fikki, ikuisuusprojektini joka kulki ensin työnimellä Menneisyyden kaiku, kunnes eräänä pimeänä syystalven yönä uniset ajatukseni kehittelivät sille oikean nimen: Koipalloja. (Onneksi pöydältä löytyi kynä ja paperia johon saatoin raapustaa nimen, koska aamulla minulla ei ollut pienintäkään muistikuvaa mikä tämä neronleimaus oli... Siinä se kuitenkin komeili vihon sisäkannessa komeilla harakanvarpailla. Tulipahan vain todistettua sekin, että jos keksit yöllä jotain hienoa, älä vain odota, että muistaisit sen aamulla. Koska et muista. Ikinä.) Koipalloja on kehittynyt aika paljon vuosien mittaan ja olen häpeilemättömästi onkinut siihen juttuja omista lukiovuosistani. Alunperin näistä lukiovuosista piti onkia palasia yhteen ah-niin-ihanaan rakkaustarinaan, kun lupasin parille kaverilleni, että teen meistä kelmi-fikin. Harmi kyllä heidän rakkaustarinansa ei mennyt aivan kuten Lilyn ja Jamesin, joten päätin yhdistää nämä kaksi tarinaa. Draaman ainekset koossa!
Koipallojen piti siis kertoa yksinkertaisesti Harryn ja kumppaneiden lasten Tylypahka-vuosista, Kelmit Junioreista ja hämäristä jutuista. Nyt hahmoja on tullut rutkasti lisää ja näin ollen myös sivujuonia.
Päivän kysymys: Kuinka faktasta tehdään fiktiota?
Vastaus: Lisää siihen pari lohikäärmettä, muutama loitsu ja kun et kerran voi lisätä draamaa, tee jotain yllättävää ja vähennä sitä.
Välillä musta tuntuu et ne jenkkiteinidraamasarjat ei olekaan yhtään liioiteltuja, vaikka siltä se vaikuttaa. Ihan oikeesti ne on vaan kesyjä!
Jos joku tahtoisi kiikuttaa mulle kokista, suklaakeksejä, karkkipussin, tuoreen patongin, vuohenjuustoa ja pari ylimääräistä vapaapäivää (niinku nyt heti), olisin tosi onnellinen. Muussa tapauksessa mä joudun venaa viis päivää, käymään lenkillä ja paranemaan taikaiskusta. Mut mä lupaan et jos mä selviän tästä Nanosta, niin teen ensi vuodesta paljon helpomman. Esim. omaan kämppään lukittautuminen kuulostaa tosi hyvältä idealta. Sit jos vielä tekisin töitä lokakuussa kaksinkertaisesti, kukaan ei vaan vois vaatia mua poistumaan sieltä. Kävisin vaan tuulettumassa välillä, ehkä joskus kaupassa, en tapais ketään ja max. juttelisin jonkun kaa mesessä/facessa/skypessä.
Tiettekste, sen piti olla mun tän vuoden plan. Vaan kuinka kävikään... Mut kyl mä silti onnistun!
Tunnette kenties tuon ihanan lastenlaulun. Verbaalisesti lahjakas lusmu, joka ei ole saanut mitään aikaan. Kuulostaako tutulta? Hei! Eka päivä meni mahtavasti! Olin onnellisesti edellä sanamäärässä ja pohdin pitäisikö nyt juhlia kun sain kaksi tonnia sanoja täyteen? Ihan fiiliksissä nautin aamusta ja siitä, että on koko päivä aikaa. <3 Mihin se aika meni? Voi kuulkaas... Toinen päivä meni niin penkin alle ettei mitään määrää. Sanaakaan en kirjoittanut. Onneksi kolmas päivä oli sitäkin parempi! Kirjoitin jopa tämän päivän edestä ja sanamäärät kukoistaa ja voin olla ihan sairaan ylpeä itsestäni! Tää päivä onki ollu yhtä kamala kuin toka, joten mulla on pientä toivonkipinää huomiselle edistymiselle.
Tottapuhuen oon vähän hukassa. ANGST-ANGST-ANGST-olo iskee ja kaikki on syvältä ja en tykkää ja voisin kirjoittaa tän sijaan paljon pikkutarinoita sen 50 000 sanahirviön edestä, mutta minähän en luovuta! Tiedän palasia keskikohdilta ja loppupuolelta, mutta toistaiseksi aikajana tuntuu käsittämättömältä ja aukkoja on liikaa... Jos nyt vähän itse tarinasta kertoisin niin kyseessä on tosiaan Potter-fikki, ikuisuusprojektini joka kulki ensin työnimellä Menneisyyden kaiku, kunnes eräänä pimeänä syystalven yönä uniset ajatukseni kehittelivät sille oikean nimen: Koipalloja. (Onneksi pöydältä löytyi kynä ja paperia johon saatoin raapustaa nimen, koska aamulla minulla ei ollut pienintäkään muistikuvaa mikä tämä neronleimaus oli... Siinä se kuitenkin komeili vihon sisäkannessa komeilla harakanvarpailla. Tulipahan vain todistettua sekin, että jos keksit yöllä jotain hienoa, älä vain odota, että muistaisit sen aamulla. Koska et muista. Ikinä.) Koipalloja on kehittynyt aika paljon vuosien mittaan ja olen häpeilemättömästi onkinut siihen juttuja omista lukiovuosistani. Alunperin näistä lukiovuosista piti onkia palasia yhteen ah-niin-ihanaan rakkaustarinaan, kun lupasin parille kaverilleni, että teen meistä kelmi-fikin. Harmi kyllä heidän rakkaustarinansa ei mennyt aivan kuten Lilyn ja Jamesin, joten päätin yhdistää nämä kaksi tarinaa. Draaman ainekset koossa!
Koipallojen piti siis kertoa yksinkertaisesti Harryn ja kumppaneiden lasten Tylypahka-vuosista, Kelmit Junioreista ja hämäristä jutuista. Nyt hahmoja on tullut rutkasti lisää ja näin ollen myös sivujuonia.
Päivän kysymys: Kuinka faktasta tehdään fiktiota?
Vastaus: Lisää siihen pari lohikäärmettä, muutama loitsu ja kun et kerran voi lisätä draamaa, tee jotain yllättävää ja vähennä sitä.
Välillä musta tuntuu et ne jenkkiteinidraamasarjat ei olekaan yhtään liioiteltuja, vaikka siltä se vaikuttaa. Ihan oikeesti ne on vaan kesyjä!
Jos joku tahtoisi kiikuttaa mulle kokista, suklaakeksejä, karkkipussin, tuoreen patongin, vuohenjuustoa ja pari ylimääräistä vapaapäivää (niinku nyt heti), olisin tosi onnellinen. Muussa tapauksessa mä joudun venaa viis päivää, käymään lenkillä ja paranemaan taikaiskusta. Mut mä lupaan et jos mä selviän tästä Nanosta, niin teen ensi vuodesta paljon helpomman. Esim. omaan kämppään lukittautuminen kuulostaa tosi hyvältä idealta. Sit jos vielä tekisin töitä lokakuussa kaksinkertaisesti, kukaan ei vaan vois vaatia mua poistumaan sieltä. Kävisin vaan tuulettumassa välillä, ehkä joskus kaupassa, en tapais ketään ja max. juttelisin jonkun kaa mesessä/facessa/skypessä.
Tiettekste, sen piti olla mun tän vuoden plan. Vaan kuinka kävikään... Mut kyl mä silti onnistun!
torstai 1. marraskuuta 2012
Blogini on roskalaatikkoni - tervetuloa dyykkaamaan
Tämä blogi aktivoituu taas!
Ainakin hetkeksi. Kaipaan nimittäin tätä vanhaa tuttua ajatusta että pääsen lätisemään merkityksetöntä sanahelinää ja hymyilemään kirjaimilla. Sellaista en viitsi laitella au pair -blogiini; kukaan ei tahdo hillitöntä rageamista siitä, miten tuo yksi järkyttävän ruma pulu tunkeutui näkökenttääni pilaamaan jo valmiiksi niin pilalla olevaa päivääni ettei se oikeastaan voi mennä sen enempää pilalle vaikka yksi järkyttävän ruma pulu tunkeutuisikin näköpiiriin. Onneksi tämä oli vain esimerkki, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa, ei ainakaan viime viikonlopun päämäärättömän kävelyretken kanssa... Joten vastaisuudessa kirjoittelen tänne kun siltä tuntuu - eli siis asioista jotka kaipaavat tulla sanotuiksi, mutta jotka eivät itseasiassa kuulu Ranskassa oleskeluuni. (Esimerkiksi Nano!) Ihastuttavista pariisiseikkailuistani voi siis lukea TÄÄLTÄ.
Entisen elämän haasteita ja muuta roskaa:
Silloin joskus aikanaan, "entisessä elämässä", sattumoisin törmäsin Vuotiksessa haasteeseen, jonka ideana on lukea 100 kirjaa tämän vuoden aikana. Lienee tarpeetonta mainita miten säälittävästi olen edistynyt kyseisessä haasteessa? Ensinnäkin jouduin tekemään ison myönnytyksen mangojen kohdalla, mikä harmittaa hiukan. Toisekseen tässä on tasan kaksi kuukautta jäljellä ja mun pitäisi lukea siinä ajassa 34 kirjaa. Anteeksi - mun pitäisi lukea ne kuukaudessa. Miksikö? No koska Nano. Mutta hei! Aion onnistua! :):)
Hassua miten nopeasti aloin käyttää termiä entinen elämä. Päässäni tähänastinen elämäni on jakautunut kuuteen vaiheeseen (ja näillä nimillä niistä puhun): "kun olin pieni" (käsittää ajanjakson syntymästäni syksyyn 1997), "Geneve-vuosi" (1997-1998), "vanha koulu" (eskarivuosi tarhassa+V-H:n koulu), "ala-aste" (5. & 6. luokat Wäiskissä), "yläaste" (seiskan alusta ysiluokan puoliväliin) ja "entinen elämä" (ysiluokan kevätlukukausi+ lukio). Ja sitten on tämä hetki.
Mutta siis - entisessä elämässäni tein toisenkin haastelupauksen: katsoa KAIKKI Disneyn klassikkoleffat (+muutama muu jos sattumoisin törmään niihin) vuoden 2012 aikana. Näin sivuhuomautuksena tuo haaste tulee kyllä venymään kaksivuotiseksi, koska tähän mennessä olen nähnyt aika tarkalleen puolet tavoitteesta... Juttu lähti siitä, kun tutustuin erääseen ihmiseen jonka kanssa päädyimme juttelemaan Muumeista ja Disney-leffoista. Harmikseni jouduin tunnustamaan etten ollut kummastakaan koskaan nähnyt kaikkia. Muumien osalta tilanne korjaantui nopeasti ja nyt omistan jok'ikisen Muumilaakon tarinan (ja vaikka sydämessäni yhä elää pieni katkeruus siitä, että kyseinen sarja on jäänyt kesken, sen rinnalle on syttynyt toivo lopun kirjoittamisesta). Disneyn klassikot sen sijaan... Koko kuluneen vuoden ajan olen aktiivisesti häiriköinyt niin kavereita kuin sukulaisiakin, mutta en sentään kaikkia (minkä aion korjata niin pian kuin suinkin!) Tottakai tänne tuloni oli aika merkittävä tekijä saalistuksen keskeytymiseen, mutta yrittänyttä ei laiteta!
Kirjoitin osan tästä postauksesta edellispäivänä kun olin suunnattoman pahalla päällä (huomasitte varmasti alun aivan tajuttoman kärkevän sävyn...), mutta koska en ole enää, ette saa kuulla niitä mainioita juttuja jotka olivat niin uskomattoman tyhmiä ettei niille voinut kuin nauraa. Toisaalta itseironinen tyhmyys-huumori on juuri sitä parasta, koska se on niin älytöntä ettei siihen voi suhtautua vakavasti.
PÄIVÄN AIHE jonka takia yleensäkin tulin tänne jutustelemaan, on nano-kuukauden alku. NaNo, NaNoWriMo, (inter)National Novel Writing Month - jokavuotinen hel***ti, joka kuitenkin jostain mystisestä syystä saa kaikki kirjoittamisesta haaveilevat koukkuun ja palaamaan tuskaisaan tilanteeseen, joka vuosi uudelleen. (Selvästi itsetuhoista porukkaa siis, ja nyt ei puhuta vain suomalaisista.) Koska on se vähän käsittämätöntä, että vapaaehtoisesti haastaa itsensä kirjoittamaan 50 000 sanaa kuukaudessa! Eihän se voitto ole tärkeintä, mutta kyllä siitä ylpeä saa olla!
Seuraavan kuukauden aikana tulen varmasti monta kertaa valittamaan, sepittämään turhuuksia, kertomaan edistymisestäni ja ehkä myös esittelen parhaita paloja. Nanon ideana on kuitenkin heittää kritiikki sivuun ja vain kirjoittaa vaadittu sanamäärä. Myöhemmin on sitten korjailujen, hiomisen ja pilkunviilauksen aika. Mutta vasta kun marraskuu on ohi.
Nyt kun olen riittävän kauan lusmuillut, tehnyt pakollisen blogipäivityksen ja saanut hieman vertaistukea ja kannustusta Sannalta, voisin jatkaa siitä mihin viimeyönä jäin. 50 000 sanaa... 30 päivää... ~1667 sanaa päivässä... Damn. Mulla on... mitä? 500 sanaa? Jesh! YKSI PROSENTTI !
Ainakin hetkeksi. Kaipaan nimittäin tätä vanhaa tuttua ajatusta että pääsen lätisemään merkityksetöntä sanahelinää ja hymyilemään kirjaimilla. Sellaista en viitsi laitella au pair -blogiini; kukaan ei tahdo hillitöntä rageamista siitä, miten tuo yksi järkyttävän ruma pulu tunkeutui näkökenttääni pilaamaan jo valmiiksi niin pilalla olevaa päivääni ettei se oikeastaan voi mennä sen enempää pilalle vaikka yksi järkyttävän ruma pulu tunkeutuisikin näköpiiriin. Onneksi tämä oli vain esimerkki, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa, ei ainakaan viime viikonlopun päämäärättömän kävelyretken kanssa... Joten vastaisuudessa kirjoittelen tänne kun siltä tuntuu - eli siis asioista jotka kaipaavat tulla sanotuiksi, mutta jotka eivät itseasiassa kuulu Ranskassa oleskeluuni. (Esimerkiksi Nano!) Ihastuttavista pariisiseikkailuistani voi siis lukea TÄÄLTÄ.
Entisen elämän haasteita ja muuta roskaa:
Silloin joskus aikanaan, "entisessä elämässä", sattumoisin törmäsin Vuotiksessa haasteeseen, jonka ideana on lukea 100 kirjaa tämän vuoden aikana. Lienee tarpeetonta mainita miten säälittävästi olen edistynyt kyseisessä haasteessa? Ensinnäkin jouduin tekemään ison myönnytyksen mangojen kohdalla, mikä harmittaa hiukan. Toisekseen tässä on tasan kaksi kuukautta jäljellä ja mun pitäisi lukea siinä ajassa 34 kirjaa. Anteeksi - mun pitäisi lukea ne kuukaudessa. Miksikö? No koska Nano. Mutta hei! Aion onnistua! :):)
Hassua miten nopeasti aloin käyttää termiä entinen elämä. Päässäni tähänastinen elämäni on jakautunut kuuteen vaiheeseen (ja näillä nimillä niistä puhun): "kun olin pieni" (käsittää ajanjakson syntymästäni syksyyn 1997), "Geneve-vuosi" (1997-1998), "vanha koulu" (eskarivuosi tarhassa+V-H:n koulu), "ala-aste" (5. & 6. luokat Wäiskissä), "yläaste" (seiskan alusta ysiluokan puoliväliin) ja "entinen elämä" (ysiluokan kevätlukukausi+ lukio). Ja sitten on tämä hetki.
Mutta siis - entisessä elämässäni tein toisenkin haastelupauksen: katsoa KAIKKI Disneyn klassikkoleffat (+muutama muu jos sattumoisin törmään niihin) vuoden 2012 aikana. Näin sivuhuomautuksena tuo haaste tulee kyllä venymään kaksivuotiseksi, koska tähän mennessä olen nähnyt aika tarkalleen puolet tavoitteesta... Juttu lähti siitä, kun tutustuin erääseen ihmiseen jonka kanssa päädyimme juttelemaan Muumeista ja Disney-leffoista. Harmikseni jouduin tunnustamaan etten ollut kummastakaan koskaan nähnyt kaikkia. Muumien osalta tilanne korjaantui nopeasti ja nyt omistan jok'ikisen Muumilaakon tarinan (ja vaikka sydämessäni yhä elää pieni katkeruus siitä, että kyseinen sarja on jäänyt kesken, sen rinnalle on syttynyt toivo lopun kirjoittamisesta). Disneyn klassikot sen sijaan... Koko kuluneen vuoden ajan olen aktiivisesti häiriköinyt niin kavereita kuin sukulaisiakin, mutta en sentään kaikkia (minkä aion korjata niin pian kuin suinkin!) Tottakai tänne tuloni oli aika merkittävä tekijä saalistuksen keskeytymiseen, mutta yrittänyttä ei laiteta!
Kirjoitin osan tästä postauksesta edellispäivänä kun olin suunnattoman pahalla päällä (huomasitte varmasti alun aivan tajuttoman kärkevän sävyn...), mutta koska en ole enää, ette saa kuulla niitä mainioita juttuja jotka olivat niin uskomattoman tyhmiä ettei niille voinut kuin nauraa. Toisaalta itseironinen tyhmyys-huumori on juuri sitä parasta, koska se on niin älytöntä ettei siihen voi suhtautua vakavasti.
PÄIVÄN AIHE jonka takia yleensäkin tulin tänne jutustelemaan, on nano-kuukauden alku. NaNo, NaNoWriMo, (inter)National Novel Writing Month - jokavuotinen hel***ti, joka kuitenkin jostain mystisestä syystä saa kaikki kirjoittamisesta haaveilevat koukkuun ja palaamaan tuskaisaan tilanteeseen, joka vuosi uudelleen. (Selvästi itsetuhoista porukkaa siis, ja nyt ei puhuta vain suomalaisista.) Koska on se vähän käsittämätöntä, että vapaaehtoisesti haastaa itsensä kirjoittamaan 50 000 sanaa kuukaudessa! Eihän se voitto ole tärkeintä, mutta kyllä siitä ylpeä saa olla!
Seuraavan kuukauden aikana tulen varmasti monta kertaa valittamaan, sepittämään turhuuksia, kertomaan edistymisestäni ja ehkä myös esittelen parhaita paloja. Nanon ideana on kuitenkin heittää kritiikki sivuun ja vain kirjoittaa vaadittu sanamäärä. Myöhemmin on sitten korjailujen, hiomisen ja pilkunviilauksen aika. Mutta vasta kun marraskuu on ohi.
Nyt kun olen riittävän kauan lusmuillut, tehnyt pakollisen blogipäivityksen ja saanut hieman vertaistukea ja kannustusta Sannalta, voisin jatkaa siitä mihin viimeyönä jäin. 50 000 sanaa... 30 päivää... ~1667 sanaa päivässä... Damn. Mulla on... mitä? 500 sanaa? Jesh! YKSI PROSENTTI !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)