... ja saapuu Nanon aika. Niin minä se täällä kiehun ja ulisen tuskissain. Mä vuoroin nauran hulluna ja oon epätoivoinen.
Tunnette kenties tuon ihanan lastenlaulun. Verbaalisesti lahjakas lusmu, joka ei ole saanut mitään aikaan. Kuulostaako tutulta? Hei! Eka päivä meni mahtavasti! Olin onnellisesti edellä sanamäärässä ja pohdin pitäisikö nyt juhlia kun sain kaksi tonnia sanoja täyteen? Ihan fiiliksissä nautin aamusta ja siitä, että on koko päivä aikaa. <3 Mihin se aika meni? Voi kuulkaas... Toinen päivä meni niin penkin alle ettei mitään määrää. Sanaakaan en kirjoittanut. Onneksi kolmas päivä oli sitäkin parempi! Kirjoitin jopa tämän päivän edestä ja sanamäärät kukoistaa ja voin olla ihan sairaan ylpeä itsestäni! Tää päivä onki ollu yhtä kamala kuin toka, joten mulla on pientä toivonkipinää huomiselle edistymiselle.
Tottapuhuen oon vähän hukassa. ANGST-ANGST-ANGST-olo iskee ja kaikki on syvältä ja en tykkää ja voisin kirjoittaa tän sijaan paljon pikkutarinoita sen 50 000 sanahirviön edestä, mutta minähän en luovuta! Tiedän palasia keskikohdilta ja loppupuolelta, mutta toistaiseksi aikajana tuntuu käsittämättömältä ja aukkoja on liikaa... Jos nyt vähän itse tarinasta kertoisin niin kyseessä on tosiaan Potter-fikki, ikuisuusprojektini joka kulki ensin työnimellä Menneisyyden kaiku, kunnes eräänä pimeänä syystalven yönä uniset ajatukseni kehittelivät sille oikean nimen: Koipalloja. (Onneksi pöydältä löytyi kynä ja paperia johon saatoin raapustaa nimen, koska aamulla minulla ei ollut pienintäkään muistikuvaa mikä tämä neronleimaus oli... Siinä se kuitenkin komeili vihon sisäkannessa komeilla harakanvarpailla. Tulipahan vain todistettua sekin, että jos keksit yöllä jotain hienoa, älä vain odota, että muistaisit sen aamulla. Koska et muista. Ikinä.) Koipalloja on kehittynyt aika paljon vuosien mittaan ja olen häpeilemättömästi onkinut siihen juttuja omista lukiovuosistani. Alunperin näistä lukiovuosista piti onkia palasia yhteen ah-niin-ihanaan rakkaustarinaan, kun lupasin parille kaverilleni, että teen meistä kelmi-fikin. Harmi kyllä heidän rakkaustarinansa ei mennyt aivan kuten Lilyn ja Jamesin, joten päätin yhdistää nämä kaksi tarinaa. Draaman ainekset koossa!
Koipallojen piti siis kertoa yksinkertaisesti Harryn ja kumppaneiden lasten Tylypahka-vuosista, Kelmit Junioreista ja hämäristä jutuista. Nyt hahmoja on tullut rutkasti lisää ja näin ollen myös sivujuonia.
Päivän kysymys: Kuinka faktasta tehdään fiktiota?
Vastaus: Lisää siihen pari lohikäärmettä, muutama loitsu ja kun et kerran voi lisätä draamaa, tee jotain yllättävää ja vähennä sitä.
Välillä musta tuntuu et ne jenkkiteinidraamasarjat ei olekaan yhtään liioiteltuja, vaikka siltä se vaikuttaa. Ihan oikeesti ne on vaan kesyjä!
Jos joku tahtoisi kiikuttaa mulle kokista, suklaakeksejä, karkkipussin, tuoreen patongin, vuohenjuustoa ja pari ylimääräistä vapaapäivää (niinku nyt heti), olisin tosi onnellinen. Muussa tapauksessa mä joudun venaa viis päivää, käymään lenkillä ja paranemaan taikaiskusta. Mut mä lupaan et jos mä selviän tästä Nanosta, niin teen ensi vuodesta paljon helpomman. Esim. omaan kämppään lukittautuminen kuulostaa tosi hyvältä idealta. Sit jos vielä tekisin töitä lokakuussa kaksinkertaisesti, kukaan ei vaan vois vaatia mua poistumaan sieltä. Kävisin vaan tuulettumassa välillä, ehkä joskus kaupassa, en tapais ketään ja max. juttelisin jonkun kaa mesessä/facessa/skypessä.
Tiettekste, sen piti olla mun tän vuoden plan. Vaan kuinka kävikään... Mut kyl mä silti onnistun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti