TJ 10

Kolme päivää pk-seudulla. Sen jälkeen seittemän päivää Turussa. Pieni pakkauspaniikki alkaa iskeä mut ei mitään lähtöpaniikkia (vielä). Tänää tapasin Juhanin ja Mikon kaiketi vikaa kertaa vuoteen ku oli Mikon YO-juhlat (se oli IBllä)... Oskuki oli siellä mikä oli hauska yllätys. Viime kerrasta on melkeen vuosi. :p Wendyä sentään tulee vielä nähtyä ennenku Espoo saa hetken hengähdystauon. Ihan ansaitusti.

Nyt oon väsyny koska tulee näin negatiivista ajattelua, oikeesti mä en vaihtais mun osaa kehenkään. Mut... En voi uskoa et oon oikeesti jättämässä tän kaiken ja hylkäämässä noin ihanat ihmiset. Kyllähän ne täällä pysyy eikä minnekään karkaa... mut mitä jos...? Ei musta perheestä eroaminen tunnu kamalalta, mä tiedän et ne tulee olee aina mun elämässä. :) Mulla on jo nyt ikävä Espoon poikia hulluine juttuineen, etenki noita kahta. Oon ehkä liianki tottunu siihen et niille saa aina soitella ja pääsen aina välistä yllättämään niitä mitä eriskummallisimmilla tempauksilla.

Mä en ole tainnu mainita siitä miten hyvä maine mulla on noiden koulussa Etiksessä? Jooh... :D Tuli tuolla muisteltua menneitä aika paljon, esim. oon nukkunu Etiksen Tyrmässä, leikkiny hippaa koulussa, osallistunu niiden koulukuvaukseen, aiheuttanu kaikella tapaa naurua ja paheksuntaa, tuonu lauman turkulaisia tuhoamaan Esplanadi-puistoa, ilmaantunu tuomiokirkkoseurakunnan tapahtumiin varoittamatta, pelänny uusissa paikoissa nukkumista ja ukkosta, eksyilly luvattoman paljon ja hmmm oon kans rikkonu lopullisesti valmiiksi rikki olleen ovenkahvan ja suihkun sekä aiheuttanu muutenki jos jonkinlaista päänvaivaa.

Näin kauniisti esitettynä. Espoolaisilla ja helsinkiläisillä ei oikeastaan pitäis olla mitään syytä kaivata mua takas (paitsi tietty siks että mä olen niin mahtava ja hurmaava ja ihana ja fiksu ja söpö ja halittava ja pieni ja hauska ja ylipäätään kaikella tapaa loistava persoona). Että oikeasti ne vaan tykkää siitä kun oon niin armoton yliutelias raivostuttava sählä enkä vaan ikinä osaa. Pörris. Olin jo unohtanu ton lempinimen. :)

Mä olen nyt vihainen

On terveellistä olla joskus vihainen.

Mä en ole sitä usein ja silloin harvoin kun oon (no välistä useamminkin, riippuu muista), se on sitä epäterveellistä laatua, koska syynä ei ole varsinainen suuttuminen vaan loukkaantuminen. 7/10 tapauksista johtuu perheestä. Ehkä oon vaan perheen herkkä lapsi ja muut on niitä äkkipikaisia, mut... Tuun vihaiseksi siitä että joku satuttaa mua. On se sitte tapahtunu tietämättään tai tahallaan, mun mielestä se on väärin. En mä vaadi muuta kuin että kyseinen ihminen tajuaa mitä on tehny/sanonu ja on pahoillaan siitä. Tietyt ihmiset ei ikinä tajua, ja siks ne luulee et oon vaan pitkävihainen. Oikeesti haluan vaan et se joka on tehny jotai korjaa tilanteen. Ei sijaisihmisiä. En halua tuntea itteäni satutetuksi, sitä on ollu elämässä liikaa.

Toisinaan elämä ja ihmiset on ärsyttävimpiä ikinä. Pahimmissa tapauksissa on vihainen itselleen. Se on masentavaa. Parhaissa tapauksissa suuttuminen saa toiset ajattelemaan käytöstään. Rehellinen riitely antaa itselle mahdollisuuden hengittää ja sanoa asioita joita ei muuten sanois, ettei sitä tulkittais riidan haastamiseksi. Sellasesta riitelystä mä tykkään. Kun voi sanoa asioita jotka painaa mieltä (ihaninta on jos luottaa toiseen niin paljon et voi puhua pikkujutuista koska vaan). Kunnon riita voi puhdistaa ilmaa. Tykkään sanoilla käydystä tahtojen taistosta mut perimmältään kuitenki välien selvittelystä. Inhoon sellasta missä ideana on sanoa mahdollisimman pahasti ja huutaa mitä sylki suuhun tuo. Siinä ei ole mitään pointtia. On parempiaki tapoja purkaa pahaa oloa. Selittäminen, halaaminen, suklaa, tee ja hetki täysin kiireetöntä aikaa tärkeiltä ihmisiltä.

Joskus, mulle äärimmäisen harvoin, mut esim. nyt, voi olla ihan vaan puhtaasti vihainen jostain ilman aggressiota. "Hei oon sulle vihainen, sä oot tehny ihan helvetin tyhmästi, mut kyl mä kohta lepyn. Jos vaan viittisit olla jatkossa tekemättä näin. Pysy nyt hetki aikaa poissa koska mä en tahdo olla sun kanssa." -Ja sit elämä jatkuu eikä mitään. On hyvä et saa olla rauhassa vihainen kun siltä tuntuu. Tietysti on joitain vakaviakin juttuja joita ei ihan hetkessä unohda mut niitä kannattaa miettiä vaan sillon kun vituttaa äärimmäisen paljon ja muulloin vaan jättää ajatuksissa taka-alalle. Kaikkea ei tarvii unohtaa, kunhan menneillä ei pilaa elämäänsä.

Elokuussa syksy saapuu

Vuosikampa, osa 16.

Vuosikampa, osa 17.

Vuosikampa, osa 18.

Tungin nää kaikki samaan postaukseen. Wendyn kone on tosiaan ollu niin kamala tapaus etten ole päässy laittelemaan kuvia ja nyt just en pysty tekemään mitään muutakaan. Oon tänään kotona, haen Corsa rakkaan et pääsen roudaa kamoja ja lähen nyt just takas pk-seudulle. Toi keskimmäinen kuva on siltä ajalta kun oon ollu pk-seudulla, ekan otin just ennen lähtöä ja alimman sain otettua sopivasti tänään. :)

Kaikkein eniten maailmassa pelkään menettäväni rakkaimpani

Aika apea olo. Nukun edelleen huonosti, edellisyönäkin menin nukkumaan vasta puoli kolmen aikaan ja heräsin jo yhdeksältä. Laura sentään nukkui fiksusti sen kymmenen tuntia. Jatkoin sen aikaa mun "100 asiaa jotka on tehtävä ennen kuin kuolet" -listaa, josta löytyy nyt 273 kohtaa. :'D Mutta kun mä haluan kokea paljon ja tehdä lukuisia asioita ennenkun kuolen! Mulla on vaan yks elämä, tahdon oikeesti elää sen!

Viime yönä nukuin sentään aavistuksen verran paremmin. Laura lähti mut Wendystä ei kuulu mitään (mä vihaan sen konetta, se ei suostu toimii sitten millään!) ja vanhemmistaki kuuluu vasta yheksän jälkeen vaikka meiän pitäis sopia lennoista ja miljoonasta muusta asiasta ja mä oikeesti yritin nukkua siihen aikaan...

Ei mua pelota lähteä yksin maailmalle, vaan se et menetän kaiken ja kaikki, kun lähden tavoittelemaan mun unelmia. Eihän vuos vielä mitään, mutta kun nyt sitä vasta on alkanu uskoa niihin ja ymmärtää että ne on mahdollista saavuttaa. Mitä jos mä onnistun saavuttamaan mitä ikinä haluankin ja huomaan ettei mulla ole enää ketään? ...että mun mahdollisuus meni kauan aikaa sitten?

Mut suklaa <3 se on ihmeellinen aine. Onneks säästin mun Ben & Jerry'sin lopun. Suklaa auttaa kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Onneks säästin mun Ben & Jerry'sin lopun Toisaalta oonhan mä eläny vuoden Sveitsissä, joka tunnetaan suklaan suurkuluttajamaana! :)

Ranskasta luulis löytyvän taivaallisia belgialaisia suklaita... <3 Jos mä lihon ton vuoden aikana, se on kyllä mun oma syyni eikä kenenkään muun koska mä olen se joka kokkaa ja laatii viikon ruokalistan! Yritän tulla takaisin yhtenä palasena... Mut mulle tulee ikävä aitoa Fazerin sinistä. Se on vaan ihan parasta. Pakko ottaa mukaan pari levyä. Toinen itselle ja toinen tuliaisiksi. x)


Rakastuin Tean postaukseen, se on jotain mitä olisin voinu itse kirjoittaa. Kiitos, kun toit ajatukseni sanoiksi. <3 Pk-seudulla on hyvä olla. Maailma kutsuu valloittamaan.

Toisinaan haaveilen sellaisesta elämästä, jossa omistaisin mahdollisimman vähän. Haluaisin kyetä pakkaamaan elämäni pieneen laukkuun ja tilaisuuden tullen kyetä muuttamaan vaikka maailman ääriin.

Pelkään juurtumista, vaikka lopulta siihen pitäisi elämässä tähdätä. Tiedän jo lukuisia kaupunkeja ja paikkoja, joissa en missään nimessä enää haluaisi asua tai haluaisi edes yrittää asua.Ja kuitenkin elämässäni on kolme kaupunkia, jossa eläminen olisi mielekästä. Ja asun yhdessä niistä.

Mun Stadi

Kyllähän mä vielä turkulainen olen, mut valitettavasti oon kovaa vauhtia espoolaistumassa. Espoistuva turkulaisnulikka, joka karkasi kotoaan kesken serkun rippijuhlien, on nyt viimeinkin saanut katon paitsi kamojensa, myös oman päänsä päälle - ja menettää sen aivan yhtä nopeasti, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Oon tottunu tänne hyvin lyhyessä ajassa, mistä on kiittäminen viimeisen kahden ja puolen vuoden jatkuvaa ravaamista tällä seudulla. Mun oman pienen maailmani tärkeimmistä kavereista tasan puolet löytyy täältä. Onneks voin aina luottaa siihen, et kun ikävä niitä toisia kohtaan kasvaa liian suureksi, voin palata kotikaupunkiin ja vanhemmat maksaa postimaksun junamatkat koska niillä on niin kamalan ikävä omaa kultatyttöään. Täydellinen tilanne, eikö? Ihan toista kuin näinä viimevuosina, jolloin mun vähäiset roposet on haihtunu savuna ilmaan heti ku oon saanu kerättyy riittävän summan.

Mun pienoinen matkani uuteen maailmaan tekee väliaikaisen breikin tähän väliin, mutta musta tuntuu et asiat on ainoastaan paremmin sit kun tuun takaisin. Tietysti teillä tulee olemaan kamalan ikävä mua mut ainakin muutamalle taitaa olla helpotus kun saa vielä hetken hengähtää. Varjopuolena sit se että mua ei tosiaankaan pysty saamaan pikavisiitille kun ikävä iskee, mut onneks on skype ja mese ja face ja s-posti. :) Ihmisten lisäksi mä taidan tulla kaipaamaan pk-seutua itseään. Täällä on niin vapauttavaa ja niin järjettömän paljon nähtävää, et osaltaan mä toivoisin et olisin jo takaisin ja pääsisin tutkimaan ja seikkailemaan kaikkialla. Mielellään tietysti hyvässä seurassa, mutta yksinkin on tosi kivaa!

Olin tänään pitkästä aikaa leffassa ja ulkoiluttamassa kameraa kunnolla kun mun ystäväiseni Laura tuli Kouvolasta kyläilemään. Sen perhe on yks niistä joissa mut otetaan vastaan perheenjäsenenä ja jossa voin olla kuin kotonani. <3

After I'saw your play, I started to write and I couldn't stop

Täältä tullaan, elämä!

Ja sä kuuletko jo suden huudon täyden kuun,
sen, miksi ilveskissa naurahtaa?
Sä voitko laulaa äänin jylhän isävuoren,
värit tuulen pystytkö sä maalaamaan?

Syksyn ohjelmanumero, osa yksi: Ranska

Turku on ollu mun koti yheksäntoista vuotta ja se ykski puuttuva vuosi johtuu siitä kun asuttiin vuosi Genevessä, Sveitsissä. Nyt oon viimeinki muuttamassa ja saanu ensin kamani ja lopuksi itseni raahattua pk-seudulle. Enää mun pitäis päästä tänne kirjoille... ja sit tapahtuu jotain suurta. Mähän sanoin siitä pari postausta sitte? Mähän sanoin! "Musta tuntuu et kohta tapahtuu jotain suurta." Oon ennustushirviö, aavistan tulevaa, tiedän milloin varautua yllätyksiin... Eikä tää ollu eka kerta. No mitä sit tapahtui?

Mut kutsuttiin Au Pairiksi Ranskaan! Kyllä, varsinainen muoto on kutsua - mä hain sinne keväällä mut en päässy ja nyt sen perheen tuttavaperhe otti yhteyttä et he haluis mut jos en vielä ole päässy minnekään. Mä tuun viettää välivuoteni PARIISISSA! Ottaaks pottuun? Kyllä muaki ottais, mä sentään pääsen karkaa ulkomaille just kun syksy koputtelee oven takana ja päästää kylmää ilmaa sisään! (No vitsi, vitsi. Mut oon ehtiny jo valittaa sitä miten syksy tulee kun mä oon vasta tottunu kesään ja nyt pääsenki jatkamaan sitä x) Plus että mulla on ollu järkyttävä matkakuume jo kuukausia eli sekin hellittää!)

Tietysti mä olen lähdössä, älkää edes kysykö. Mulle tulee mieletön vuosi ja mä vannon pitäväni yhteyttä jokaiseen joka niin toivoo. :) En nyt jokaiselle ala kirjoittaa kirjeitä, mutta sähköpostia 100% varmasti ja kirjottelen blogia aktiivisesti. Ehkä teen tähän rinnalle aupair-vuoteen erikoistuvan blogin jota kaikki voi sitten seurailla jos kiinnostaa. :)

Jep, jep. Pariisi, here I come! =) Pitäis tosiaan treenata ranskaa ennenku lähden, vaikka kyseinen perhe välttämättä haluaaki mun puhuvan suomea niille skideille. Mut niiden isä on ranskalainen eikä osaa suomea yhtään! Ja pääsen shoppailemaan Pariisin kaduille ja ostelemaan konditorioista croissantteja ja pain du chocolatdeja ja tapaamaan muita aupaireja ja ranskalaispoikia ja iiiiih <3 Ennen kaikkea: pääsen puhumaan ranskaa!

Aamulla heräsin Wendyn vierestä silmät punaisina ja pää särkevänä ja kuuntelin hänen tyytyväistä unituhinaansa vaikka itse heräilin pitkin poikin yötä enkä lopuksi edes yrittäny nukkua, mut pahinta on se tunne kun tajuaa miten väärin maailma toimii. Mä en usko karman lakiin, en vaikka psykan ope siitä mulle varoittelikin monet kerrat kun tein jotain tyhmää tai myöhästyin tunnilta ja sit tapahtui jotain, mut ehkä mun on pakko alkaa uskoa siihen. Tai ainakin johonkin. Indy oli meidän elämässä lähes neljä vuotta. Just sen aikaa kun minä olin lukiossa. Just sen aikaa kun multa vietiin mun suurin unelma. Mun piti päästä vaihto-oppilaaksi lukion kakkosella, mut se evättiin multa (kyllä, oon vieläkin katkera siitä ja tuun aina olemaan ja musta mulla on syytäkin eli ihan turha tulla pitämään moraalisaarnaa ettei kannata muistella niin vanhoja juttuja tai jotain vastaavaa. multa vietiin mun suurin unelma enkä koskaan, ikinä tuu saamaan sitä takaisin.) ja sit meille hankittiin Indy. Tai siis siskolle. Epäreilua? No ei, mutta väärin. Ja sitten... Indylle todetaan parantumaton syöpä. Ja seuraavana päivänä siitä kun saadaan varmistus diagnoosista, mä saan viestiä että olis kiva jos tulisin aupairiksi.

Millä todennäköisyydellä näin tapahtuu? Miten sellasii asioi pystyy aavistaa? Miks mä en vaan voinu päästä vaihtoon niin mitään kurjaa ei olis käyny? Miks musta tuntuu kun tää kaikki olis mun vika? Miks musta tuntuu kuin OJJ olis sittenkin ollu oikeessa ja minä väärässä väittäessään karman laista? Miks mulle tarjoutuu tilaisuus paeta maasta (kirjaimelliseti!) kun mun muu perhe joutuu kärsimään tyhjyydestä menettäessään kaksi perheenjäsentä? Olkoonki et minä palaan vuoden päästä, ne ei ole tottunu siihen et perheen prinsessa on poissa kuvioista.

Tänään sain kiskottua itseni poliisiasemalle passin uusintaan ja ylläripylläri se taitaaki olla valmis jo viikon päästä! Waude, joku ehti jo uhkailla mua aiemmin kesällä et siinä saattaapi mennä kuukausi. :D Sitte tapasin mun serkkua Johannaa, joka oli sattumalta täällä käymässä. Mikä tuuri, että sovittiin tapaaminen just nyt! Mulle tulee superikävä kaikkia rakkaita, enkä edes ymmärrä infota kaikkia. Mitä niille voi sanoa? "Hei, hei, nähdään vuoden päästä!" ? Tahdon nähdä kaikki, halata kaikkia, kertoa miten rakastan ja kuulla että ne odottaa mua... Vasta tänään tajusin et joudun kertomaan isovanhemmille! Hups... hih, älkää saako sydänkohtauksia, mä vaan pikkusen reissaan. :)

- Vai tahtoisitko hullun lailla rakastuu? Täyttä ymmärrystä vailla beibi I love you.

R.I.P. Indiana Jones

25.10.2008-22.8.2012

Enkeli-Indy, jää vahtimaan meiän unta ja askelia <3

Olit meiän joululahja, saavuit lumisateena meiän elämään ihan varoittamatta ja yhtä äkkiä lähdit, kesäsade huuhtelee sut pois. Siskon pieni adoptio-poika, hirveä peto ja hyeena, lammas-jääkarhu-juustonaama-kuolaleuka-mursuilija jolla on onnea tuovat jäniksenkäpälät. Akilleen kantapääksi nekin osoittautui. :'(  Kuuntele nyt miten taivaskin itkee mun kanssa. Se sataa sisään avoimesta ikkunasta ja kastelee mun sormet. Pääsit vihreämmille nurmikoille vaikka rakastit lunta yli kaiken, juokse siellä sun kipu pois, lennä siellä sun valkoisilla pegasos-siivillä ja naura kieli pitkällä. Odota meitä kunnes meidän aika koittaa, pidä meiän tuoksut sun mielessä. Nuku rauhassa pikkuinen.

♥♥♥

11:11

Mun käsi tuoksuu tutulta ihmiseltä. Pidän sitä suun ja nenän edessä ja muistan miten erilaiselta ele näytti eilen. On lohduttavaa saada todisteita siitä, että on oikeassa, vaikka tietääki ettei nyt ole oikea aika. Hävettää myöntää, että menin tuhlaamaan rahojani vaatteisiin vaikka mun piti säästää reissailua varten. Mutta kun löysin talvitakin jota oon metsästäny kaks viime talvea ja tiestin, että jos en osta sitä nyt, en osta sitä ikinä. Ja talvella harmittais. Ostin kans pari muuta tarpeellista juttua (ja kun sanon tarpeellista, tarkotan sitä myös - vaikka tunnustankin ostaneeni myös pari tarpeetonta mutta muuten niin kivaa juttua niiden lisäksi).

Etis-pojat oli yökylässä vaikka niiden ei pitäny. Onneks täältä löytyy yhä nukkumapaikkoja muillekin kun mulle ja kun Wendykin oli porukoillaan töitten takia niin meillä ei ollu mitään tilaongelmiakaan. Mä tosin nukuin tuskin silmäystäkään, mulla on taas adrenaliiniryöppy päällä ja epäilyttää mitä muuta siitä seuraa. Halauksia. Tarvitsen niitä paljon.

Olen rakastunut

Olen rakastunut pikkelssiin. Siitä epämääräisestä tahnasta luki nuorena lastenromaaneista ja ihmetteli, että voiko se olla hyvää. Kyllä, kyllä se voi.

Olen rakastunut värikkäisiin farkkuihin. Minä, joka vihaan farkkuostoksia, olen hämmentynyt ja kiertelen kuin kissa kuumaa puuroa heti kun näen vaatekauppojen farkkujen värikirjon. Tahtoisinko kirkkaan punaiset vai vihreät vai tummanvihreät vai keltaiset vai oranssit vai kenties lilat?

Olen rakastunut musiikkiin. Taas. Uudestaan. Syksyt on pyhitetty englanninkielisille kappaleille, mutta nyt on vielä kesä ja rakastan suomen kaunista laulua korvissani.

Olen rakastunut sitruunoihin. Alahuuleeni puraisemani haava on yhä auki, mikä tekee syömisestä aika jännää taiteilua, mutta en voi vastustaa ihanaa kirpeyttä.

Olen rakastunut suklaaseen. Kerroinko jo Fazerin uutuusmausta mansikka-vanilijasta? Rakastan. Ja sulanut suklaa jonka laittaa jääkaappiin maistuu kylmänä entistäkin taivaallisemmalta.

Olen rakastunut hevosiin. Kymmenen vuotta sitten saadun hevoskärpäsen pureman jälkeen tuntuu oudolta ajatella ratsastusta kun sydämessä on edelleen sama kaipuu. Löysin Espoo-kodin lenkkireitin varrelta tallin ja herään aamuisin uneen jossa pääsen tallihommiin ja haluan lähteä sinne heti.

Olen rakastunut aurinkoon. Tarvitseeko siitä muuta sanoakaan? Itken verta jo valmiiksi ikävästä. Tälvi, älä tule. Aurinko, älä mene. Haluan pitää sinut kasvoillani ja sydämessäni ikuisesti.

Olen myöskin rakastunut reissailuun. Sydämeni halajaa maailmalle. Riudun yksinäni yön pimeinä tunteina ja palan halusta ottaa ja lähteä. Nyt. Heti. Huomenna. Pian. Niin pian ettei tarvitse odottaa.

"Sunnuntain sumentamat suunnitelmat"

Tylsää.
Väsyttävää.
Yksinäistä.

Näillä sanoilla kuvailisin viimeisimpiä päiviä. Odotan koko ajan et tapahtuis jotain suurta, vaikka mun aina-niin-järkevät aivoni kertoo ettei sellaisia kannata odottaa ellei itse tee jotain niiden eteen. Silti... Jotain tapahtuu. Kohta. Mä en tiedä mitä se on mut koitan pysyä nahoissani tässä odotellessa ja keksiä muuta ajateltavaa sen sijaan että vaan istun ja hermoilen.

Vuodatuksen blogimuistutukset alkoi toimia taas ja muistin asioita joita oon kaivannu: Sharran blogin lukemista (sitä tuli kyylättyä niin monta vuotta), viime kesän intohimoista "jos kerran IB-oppilaat kykenee siihen kolmessa vuodessa niin varmasti mä tartten ainoastaan yhden tylsän puolivuotisen" -suunnitelmaa CAS-pisteiden suorittamisessa, biisejä jotka olin unohtanu...

Tässä edellisen blogin viimeisin päivitys. Mikään ei ole muuttunut kymmenessä ja puolessa kuukaudessa, miten omituista. Ainoastaan kirjoituksia ei ole tiedossa.
"Syksy on lähtenyt hyvin käyntiin +22C 'helteillä'. Hetken aikaa sai todella nauttia lämmöstä. Puut alkavat vähitellen olla kauneimmillaan värikkäässä lehtiverhossaan ja aurinko saa ne näyttämään entistäkin kauniimmalta. Eilen illalla sää alkoi selkeästi viiletä ja oli oikeasti kylmä, mutta olihan se silti hassua kuulla, että yöllä oli ollut pakkasta ja pellon heinissä oli pieni kuurapeitto.

Harry Potter -fanfiktiota on tullut taas luettua ja nautiskeltua lämpimästä sängystä. Pohdiskelin hieman lokakuun symbolista merkitystä ja tulin siihen tulokseen, että tämä kuukausi suorastaan pyytää vanhojen juttujen loppuun saamista. Lukion kurssimerkinnöistähän se alkoi, mutta lisäksi vanhat kesken jääneet fikit palasivat mieleen. Valokuvia en onnistu tänne saamaan, mutta ehkä kirjoittaminen sujuisi ;) En ole myöskään katsonut hetkeen, mitä tekstejä valmiista tekosista löytyy... Voisin myös kertoa yöpöydän kirjoistani, joita on siunaantunut melkoinen pino kirjoitusten vietyä kaiken ajan. Kirjastosta on aivan pakko lainata vaikka ja mitä, siitäkin huolimatta, että niiden lukemisessa menisi jonkin aikaa.

NaNoWriMo lähestyy. Toistaiseksi en aio julkaista sitä missään, mutta saatan tulla kertomaan missä mennään ja valittamaan edistymisen puutteesta! Se on kuitenkin ensi kuun murhe, nyt olisi aika selvittää mistä haluan kirjoittaa. Olen jo suurin piirtein selvillä ideasta, mutta hahmot tökkivät. En ole tutustunut niihin kunnolla, joten ne ovat hyvin etäisiä... Kaipaisin ihanaa lemmikkikisua, joka pitäisi seuraa kirjoittaessani ja auttaisi sitten ratkomaan ongelmatilanteita. Vanhemmat eivät oikeastaan sano juuta eikä jaata kun kysyn jos hankkisin kissan itselleni, mutta luultavasti asiaan vaikuttaa oma epäröivä asenteeni mitä-sitten-jos-muutan-vuokrakämppään-eikä-sinne-saa-tuoda-eläimiä...? Sellainen kiva kirjoituskissa olisi hyvä seuralainen.

Elämän epävarmat tilanteet on inhottavia. Ihan mahdotonta tehdä pitkäaikaisia päätöksiä kun ei tiedä minne elämä vie."

Sulle annan kaiken, kaiken, maallisen ja maanalaisen

Tsiisus mikä olo! Laiskottaa aivan vietävästi ja aurinko paistaa kuumana ikkunasta. Makaan pöydällä ja valitan maailman asioista vaikka oikeesti rakastan tätä hetkeä. Musta on tullu pieni orava, joka kiipeilee seinille ja kirjoittaa teräväkyntisillä käpälillään. Kohta on syksy. Vaihdan talviturkkiin ja käperryn talviunille. Ruokavarastojen keräämisen sijaan yritän syödä vähemmän ja liikkua enemmän, vaikka kotipihan karviaismarjat kuulostaa niin hyviltä, että niitä on ihan pakko laittaa pakkaseen.

Kummallista että suurimmalla osalla kavereista alkoi nyt koulu. Mulla ei tietenkää eikä monilla muillakaan kun yliopistot sun muut alkaa vasta syyskuussa, mutta silti. Tahdon reissaamaan, muuttolinnun vaisto kertoo että nyt pitää olla sosiaalinen ja paeta kauas pois ennenkuin tulee pimeää ja kylmää. Ulkona tuoksuu syksy, vaikka se onkin toistaiseksi pelkkä kalpea aavistus. Veri vetää vesille, tuuli kutsuu lentämään, kaipuu kasvaa vaikka aistit sanoo että siellä on yhä kesä ja lämmin.

Ehdin nyt viimein selvitä muutosta, jonka takia mun blogipäivitykset jämähti hetkeksi. Viimeiset puoltoista viikkoa oon roikkunu kännykän varassa ja se on pikkuisen vaivalloista. Onneks Wendy palas viimein ja hän oli upea ja toi mulle suklaata. Suklaa, halaukset ja aurinko - niistä oon mun rakkaus tehty. Haluisin lisätä tähän kuvia mut jätän ne toiseen kertaan ja laitan mun uuden musiikkilöytöni. Oon kuunnellu viimepäivinä paljon kaikkea hyvää mut tää jäi uutena erityisesti mieleen. Mun pitää varmaan ostaa/pyytää lahjaksi PMMP:n uusin levy. Nää sanat on mun rakkaille. Haluun teille kaikkea hyvää ja haluun pitää teiät ikuisesti. <3

SATA!

Vau, tää on jo sadas postaus :)

Mun piti kirjottaa jo aiemmin, mut päädyinki muuttamaan Espooseen. Pientä säätöähän tässä on kämpän hankkimisen kaa ja töitäki olis hyvä löytää... Muutenki oon ollu niin kiinni serkkupöön Salapoliisi Conan -mangoissa etten ole malttanu tehdä muuta ku lukea. :) Lisäks mun pitää kirjottaa kännykällä koska en osaa käyttää sen nettitikkua et pääsisin koneelle... Jotenki musta on tullu hyvin uusavuton ihminen; eksyin ekaa kertaa  elämässäni ku yritin päästä Pasilasta Lintsille, en osaa tehdä edes nuudeleita kunnolla (ei vaimomatskua siis...), en osaa lukea bussiaikatauluja ja tää kämppä on niin hullunmylly etten löydä mitään. Varsinkaan mun rakasta nahkatakkia! :(

Katoin tänään Sydämen kuiskauksen. Se on ihana. <3 Juoni ei itsessään ole hääppöinen eikä toteutus, mut se tarina on jotenki niin awws. :3 En mä mikään manga/anime-fani ole, vaikka viime vuosina oonki alkanu tykkää niistä. Mul meni hyvin kauan ennenku lämpenin mangoille.

Viime päivät oon ollu tosi väsyny. Serkun häissä oli kivaa, pikkuveli suostu tanssii mun kaa ja viini virtasi. Sunnuntaina mulla oli järjetön darra, joten olin puolet päivästä suihkussa ja puolet nukuin ulkona auringossa. Jossain kohtaa kaivelin netistä vinkkejä ja sain tietää et sokeri auttaa, joten söin suklaata. <3 toimii! Illalla iskä opetti pilkkoo polttopuita ja naureskelin sitä miten musta tuli meiän perheen kirvesnainen. Oliskohan mun pitäny syntyy pojaksi? Jaetaan iskän kaa kahestaan kaikki "miestentyöt"! :D Nyt sil on tosi ikävä mua ku oon täällä... Äitiki on soitellu joka päivä. Eiköhän ne kohta totu.

Ainiin! Mun purjehtijaserkusta tuli Olympiamitalisti!! Huikeeta! Pakko kattoo jossain kohtaa kisojen päättäjäiset, ne oli viime yönä. :) Oon edelleen vähän alakuloinen kun eilen sattu yks ikävämpi juttu. En ole pitkään aikaan alkanu hyperventiloida ni en osannu yhtään varautua, onneks Vilperi on niin ihana. Tekis mieli nähdä sitä tänäänki mut en varmaan kehtaa ku mua nolottaa eilinen. Voisin sen sijaan mennä leffaan, haluun nähdä uusimman Madagaskarin ja Ice Agen. Mul on just sopivasti kaks lahjalippua jotka pitää käyttää!

Luudanhoitajan tee-se-itse-käsikirja

Viime viikolla oli TYMin Harry Potterin synttäri-miitti, oli ihana ilma eikä mikään häirinny meiän piknikkiä. :) Pitkästä aikaa iski järkyttävä miittikuume ja ikävä ja olin tosi iloinen et pääsin viettää päivää noiden rakkaiden otusten kanssa. Ja meillä oli kivaa kun me leikittiin ja meitä lapsetti! Miittien vähyys on saanu mut tuntee itteni jotenki vajaaksi ihanku elämästä olis kadonnu jotain tärkeää ja nyt sain sen takaisin. <3 Oli hassua kävellä keskustassa kun ihmiset tuli juttelemaan ja käänty kattomaan ja naureskeli ja muutamat turistit räpsi kuvia. :D Ihan niinku ennenki. Turkulaisia pitää selvästi järkyttää useammin!

Illan kulutin koneella ja pääsin kerranki olee vapaasti ku talo on ihan tyhjä! Karkotin pari mörköä pikkusiskojen sänkyjen alta, viimeistelin viitan ja taikasauvan, tein pergamenttia ja aloin tehdä Päivän profeettaa samalla, kun tein HP-fani -sivuston joulukalenterin 2011 ohjeiden mukaan kermakaljaa, pipareita ja (sitruuna)toffeekarkkeja. Toffeekarkit meni ihan pilalle (käytin kerman asemasta maitoa ku kaupat ei ole auki klo 02.00 yöllä), toivon tosissaan et saan ton kattilan joku päivä siistiks... Kerma ilmeisesti olis tehny kastikkeesta pehmeämpää ja juoksevampaa, olis varmaan pitäny käyttää jäätelöä eikä maitoa... Ihan syötäviltä ne kummiski maistuu ja kermakalja on kans juomiskelpoista. :)

Hups..

Tässä sen taas näkee miten hyvin näiden jokapäiväisten juttujen julkaiseminen luonnistuu... Syytän ficcejä. Jäin taas niihin niin pahasti koukkuun etten muuta ole ajatellukaan :S :D


Torstai

• Zsanyan ficit, suuri rakkauteni H/D -paritukseen on pitkälti hänen ansiotaan
• kukaan ei valittanu (ainakaan paljon) mun dataamisesta
• Britta lähti Skotlantiin, tahtoo tuliaisia
• saatiin viiiiimeinki aikaseks hakea ylioppilaskuvausten kuvat ja ne on aikas hienoja

Perjantai

• Kuinka Kalkaros isketään I & II - pitkälliset suosikkificcini (jälkimmäinen tietysti vähemmän, koska se on yhä kesken)
• mummu ja pappa tuli kylään
• Katja lähetti sähköpostiaaaaa

Lauantai

• tänään on mun serkun häät!! viimeksi olin 16 vuotta sitte eli muistikuvat on varsin olemattomat vaikka kuvia on tullu myöhemmin kateltua
• Wendy lähti Wieniin

Keskiviikko

• olin äidin ja pikkuveljen kaa shoppailemassa
• allergiaoireet ei ole yhtä pahat kun eilen
• sisko palas interrail-reissultaan
• mun serkun venejoukkue on pärjänny aika hyvin Olympialaisissa
• löysin ihanan Uusi Sherlock -tv-sarjaan perustuvan ficin