Tällä hetkellä on tosiaan melko yksinäinen olo. Jotenki oon sinnitelly pinnalla lukioajan kaverisuhteiden myllerryksessä ja välillä oon jopa kokenu niitä voitokkaita hetkiä aallonharjalla, mut nyt kun tääki aika on viittä vajaa ohitse, kaikki tuntuu muuttuvan yliluonnollisen hiljaiseksi. Mun tulevaisuudensuunnitelmat on vähän niinkuin ei yhtään mitään ja siinä missä koen edelleen vahvan vetovoiman suunnata kohti pääkaupunkiseutua, mulle on myös alkanu hiljalleen hiipiä epäilys etten mä selviäkään siellä. Jos menisin opiskelee saisin opintotukea ja kaikkee ja tutustuisin uusiin ihmisiin ja olis jotain aktiviteettiäkin, mut jotenki mä vaan tiedän et en ikimaailmassa jaksais opiskella nyt. Tarviin kunnon hermoloman ja palautumisen näist viime vuosista. Tavallaan olis hienoa mennä Au Pairiks mut mun on pakko saada joku varmuus et selviän edes Suomessa ennenku lähen vielä kauemmas.
Katoin tiistaina Peter Panin ja mietin vähän yhtä ihmistä, joka tulee aina mieleen tästä leffasta. Yks hänen tunnuslauseistaan oli et hän ei koskaan aio kasvaa isoksi niinku Peter Pan. Tavallaan tosi surullista et elämä on tietyllä tapaa muotoiltu valmiiksi. Opiskellaan, opiskellaan vähän lisää, mennään töihin, kasvetaan ja vanhetaan ja ehkä löydetään ihminen jonka kanssa elää. Olis ihana elää ikuisesti lapsena, mut se on mahdotonta. Ja sit kuitenki tavallaan, elämä on suuri seikkailu. Ei niil elämän raameilla ole väliä jos osaa ajatella elämän sisältöä.
Mulla on uusi tavoite tälle vuodelle: Katsoa kaikki Disneyn piirretyt. Oon nähny vaan murto-osan mut katon nekin uudelleen :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti