Kaduilla kulkevat ihmiset
ovatt kääriytyneet takkeihin
tai ainakin vetäneet jalkaansa pitkät housut
eikä aurinkokaan enää loista
yhtä korkealla taivaankannella.
Tuuli viilenee
tuoksuu syksyltä
ja lakastueet lehdet putoilevat
puiden juurelle.
Aikaisia aamuja.
Katselen koululaisten virtoja
ja liityn siihen samaan joukkoon
jota rakennus vetää puoleensa kuin magneetti.
Hämmentyneitä katseita,
arkailevia sanoja,
varovaisia hymyjä.
Tutustuessa löytää itsestään uusia puolia.
Kaikki on uutta
ja samalla vanhaa
niin kuin aina ennenkin.
Toisinaan sitä voi
tuntea itsensä onnekkaaksi.
Tässä joukossa
en ole yhtään outo
tai ainakin he ovat yhtä outoja
ja minä sulaudun joukkoon
kevyesti
mutta silti niin persoonallisesti.
Tälläkään kertaa minä en ole se
jolla on halu tutustua muihin
mutta he haluavat tutustua minuun
ja yllätyn.
Eihän minun pitänyt kerätä ystäviä.
Mutta he valitsivat minut
ja tahtomattakin se imartelee
kun on kiinnostava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti